Atorina

etusivu kouluhevoset estehevoset toiminta

Badance Duktig

virtuaalihevonen
KTK-III, KRJ-I, ERJ-I, YLA1

© Klosterhof Medingen
NimiBadance Duktig "Paavo" RekisterinumeroVH05-012-1196
Rotu, sukupuolihollanninpuoliverinen, ori Säkäkorkeus, väri168cm, ruunikko
Syntynyt17.06.2006 (8v 14.12.2008) Painoitusyleispainoitteinen
MaahantuojaTuontikeskus Alegre Koulutusko: VaA, re: 130cm, me: 125cm
KasvattajaAlexander Berg evm OmistajaAtorina (VRL-09525)
20.11.2017 Hollanninpuoliveristen laatuarvostelu: 30.11.2017 Esteratsastusjaoksen laatuarvostelu: ERJ-I (7,75 + 41 + 18 + 20 + 15 = 101,75p.) 30.11.2017 Yleislaatuarvostelu: YLA1 AP2, parhaat rakenne- ja kilpailupisteet –  (33 (13+20) - 30 (18+12) - 20,5 - 20 - 4 = 107,5p.) 28.02.2018 Kantakirjaus: KTK-III (16 + 16 + 16 + 17 = 65p.) 15.04.2018 Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelu: KRJ-I (9 + 40 + 16 + 20 + 15 = 100 p.)

Badance Duktig eli Paavo ei ole minun omistuksessani ollut kilpakäytössä, joten en voi ymmärtää, miten se on voitu käytännössä toteuttaa. Ori on jääräpäinen kuin muuli eikä voi sietää muita oreja. Joskus harvoin sille tulee päiviä, jolloin se ei taistele vastaan ja oikeasti kuuntelee apuja, mutta enimmäkseen on vain päiviä, jolloin se ei muuta tee kuin päinvastaista. Ehkä emme vain sovi yhteen, sitä en tiedä, sillä toisten ratsastaessa Paavolla se vaikuttaa olevan huomattavan paljon helpompaa.

Joskus epäilen, että Paavolla on minua vastaan muutakin kuin ratsastustyylini. Tarhassa ollessa se juoksee kiusallaan karkuun ja karsinassa ollessaan rynnii ulos päältäni heti oven avattuani. Kun taas katselen muiden tekevän saman, Paavo käyttäytyy suorastaan enkelimäisesti näihin tapoihin verrattuna. Kuitenkin saan kuulla, että Paavo käyttäytyy heitäkin kohtaan yhtä hankalasti ja oikukkaasti. Ehkä sekin on sen jokin juoni, tapa kiusata minua, saada minut uskomaan että olen ainoa, jota se vihaa. En voi kuvitella, että hevonen tekisi niin, mutta se on loogisen ajatteluni ainoa aikaansaama tulos.

Hoitaessa – jos Paavo ei ole siis kyennyt rynnimään päältäni oven avattuani – Paavo on usein levoton, liikehtii paljon ja heittelee päätään. Kavioita se ei jaksa pitää pitkään ylhäällä ja se tykkää nostella takajalkojaan ja huiskia hännällään, etenkin jos hoitaja on jossain lähistöllä. Satulointi ja suitsinta vaatii kahden ihmisen voimat ja vähintään rukouksen tai pari loitsua tuomaan apua. Kuitenkin kaikkia niitä kertoja kohden, kun satulat ja suitset on onnistuneesti saatu päälle, on ollut ainakin kaksi kertaa, kun mistään ei tule mitään ja uusi hoitaja tulee luokseni itkemään, kuinka tuo hevonen ei vain yksinkertaisesti suostu yhteistyöhön.

Ratsastaessa Paavo on, noh, lievästi sanottuna hankala. Orin lempipuuhaa on tehdä juuri sitä, mistä se itse tykkää. En ole orilla ratsastanut kilpailuissa vielä ollenkaan, mutta mitä sen historiasta tiedän, niin se on varmaa, että se on onnistunut ja se on mahdollista, joten ei ori aivan mahdoton voi olla. Olen kyllä huomannut siinä piirteitä, että apujen ollessa sopivan herkät ja määrätietoiset, ori alkaa höristää korviaan ja tekemään sille niinkin harvinaista asiaa kuin tottelemaan. Esteistä Paavo selkeästi nauttii salaa, vaikkei aluksi haluisikaan taipua ratsastajansa tahtoon. Sillä on tapana hieman kuumua esteillä, mutta sopivalla lämmittelyllä ja pienillä rauhoittumistauoilla se pysyy paremmin kuosissa. Kouluradoilla Paavo on ehkä hieman kärsimätön, joten töitä pitää tehdä enemmän että sen keskittyminen ja oppimishalu säilyy.

Muiden hevosten seurassa Paavo viihtyy, jos kyseessä on tamma ja niitä on vain yksi. Tämä ori ei viihdy laumassa normaalihevosen tavoin, eikä se voi sietää muita oreja tai edes ruunia. Kilpailupaikalla olemisen on täytynyt olla melkoisen hankalaa tekemättä kontaktia yhteenkään toiseen oriin – sillä uhalla, että koko kilpailut menevät plörinäksi, jos liian äkkinäinen ja pitkä kohtaaminen sattuu. Onneksi itse olen välttynyt tältä suurimmaksi osaksi.

Sukutaulu

Isälinja: Hannibal (evm)     Emälinja: Sunny (evm)
i. Hannibal
kwpn trn 170cm
evm
ii. Begins to Dance
kwpn mrn 172cm
iii. Beginner
iie. Dance Pance
ie. Don Juanita
kwpn prn 164cm
iei. Don Juan
iee. Marita
e. Sunny
kwpn rn 167cm
evm
ei. Del Sol
kwpn rn 168cm
eii. Señor
eie. Sunshine
ee. Started Adelina
kwpn prt 159cm
eei. Auguste
eee. Stopsign

Tältä pollelta ei kyllä suurempia odotuksia ollut sukunsa puolesta. Isän puoli täysin tuntematonta kansainvälisesti ja epämääräinen sekoitus koulu- ja estehevosia, emän puolelta eniten kisanneet menestyivät esteillä 130cm luokissa, koulussa todella kehnosti. Ei suku hevosta kuitenkaan pilaa – jostain on jokaisen aloitettava.

Isä Hannibal oli tummanruunikko 170cm korkea ori, joka oli ainakin näyttävän näköinen, jos ei muuta. Tämä ori eli koko ikänsä kasvattajallaan Etelä-Hollannissa muutaman hevosen tallissa. Siitä ei tiedetä paljoakaan muualla maassa. Ori kilpaili esteillä 120cm-luokissa seurakilpailuissa, eikä koskaan edennyt sen korkeammalle. Oria käytettiin nuorempana jalostuksessa ja se siitti kunnioitettavat 12 varsaa. Jokainen niistä on jäänyt melko vaatimattomaksi – kilpailee harvoin tai on ratsastuskoulun hevosena. Hannibal loukkaantui 18-vuotiaana onnettomuudessa ja jouduttiin lopettamaan.

Isänisä Begins to Dance oli mustanruunikko, komea 172cm korkea ori Hollannin keskiosasta. Mikä teki tästä orista erityisen hienon näköisen, oli sen komea läsi, joka korosti sen päätä ja herasilmää. Orin tarina on melko surullinen – vaatimattomasta suvusta lähtöisin oleva nuori ori menestyy koulukilpailuissa Grand Prix –tasolle asti ja rikkoo ennätyksiä, kunnes kuolee vain 8-vuotiaana traagisesti. Sen kilpauran aikana, joka oli muuten todella lyhyt kaikessa kukoistuksessaan, ori sai paljon huomiota ja kunniaa, mutta vain vähän aikaa sen kuoleman jälkeen kukaan ei enää muistanut sitä. Ori sai kolme varsaa eikä yksikään niistä menestynyt kuin se itse, mutta ehkä tämän orin pojanpoika Paavo on perinyt sen taidoista jotain.

Isänisänisä Beginner oli ruunihallakko, pienehkö 158cm korkea hollantilaisori. Siitä ei ole tietoa, mistä se on kotoisin, missä se on asunut tai mitä se on tehnyt elämänsä aikana, mutta sen tiedän, että sillä oli hyvä koti ja se eli varmasti onnellisen elämän. Nuorena ruunattu Beginner oli myyty 8-vuotiaana uuteen kotiinsa todella halvalla, vaikkei siinä tainnut mitään vikaa olla. Näiden asioiden lisäksi ainoa tiedossa oleva asia on, että Beginner kuoli 29-vuotiaana.

Isänisänemä Dance Pance oli musta, todella kookas ja voimakasrakenteinen 175cm korkea tamma. Tamma asui siitostallilla muutettuaan kasvattajaltaan pois ja sai elämänsä aikana yli 10 varsaa, karkeasti arvioituna yhden vuodessa. Tamma oli satunnaisesti kilparatsuna, kilpaillen 140cm-korkeilla esteradoilla ja menestyen kohtalaisesti. Tammalla oli tapana ryöstellä ja kiirehtiä esteille, eikä siitä saatu noita tapoja kitkettyä pois, joten kisaamisesta luovuttiin. Tamma asui samalla tallilla koko elämänsä 20-vuotiaaksi asti, kunnes se kuoli keuhkokuumeeseen.

Isänemä Don Juanita oli punaruunikko 164cm korkea hollantilainenpuoliveritamma. Tamma oli kotoisin harrastajatallilta, jonka omisti espanjalainen pariskunta Alankomaissa. Tällä tallilla tamma syntyi ja eli siellä kuolemaansa asti 22-vuotiaaksi. Tamma koulutettiin hyvin ja siitä haluttiin kouluratsu, mutta tamma oli liian hätäinen kouluratsuksi ja olisi paremmin soveltunut esteille emänsä tavoin. Tamma kilpaili kuitenkin Vaativa B –tasolle saakka aluekilpailuissa menestyen kohtalaisesti, kerran kansallisissa kilpailuissa menestyen melko huonosti.

Isänemänisä Don Juan, joka oli punarautias ja 169cm korkeudeltaan, oli kotoisin samalta tallilta kuin tyttärensä Don Juanita ja oli itse asiassa heidän ensimmäinen kasvattinsa. Ori oli harvinaisen orimainen, äkkipikainen ja kuumuva, mutta oikean ratsastajan alla todella pehmeästi ja notkeasti liikkuva kouluratsu. Orivuosinaan Don Juanin kärsivällisyys ei juurikaan riittänyt kilpailemaan Vaativa A –tasoa pidemmälle, mutta sen ruunauksen jälkeen 18-vuotiaana sillä oli pari hyvää kisavuotta jopa Grand Prix –luokissa. Ori jäi kuitenkin kansainvälisesti tuntemattomaksi, sillä sen kisaaminen ei ollut tarpeeksi aktiivista, että se olisi jäänyt ihmisten mieliin. Ori jäi eläkkeelle 20-vuotiaana ja kuoli 25-vuotiaana vanhuuteen.

Isänemänemä Marita oli 162cm korkea, ruunikko tamma. Tamma ostettiin samaiselle espanjalaiselle tallille Alankomaihin epäillyltä eläinrääkkääjältä. Tammaa oli kohdeltu huonosti vuosien ajan, se oli aliruokittu, sen turkki oli hyvin kiilloton ja se oli hyvin säikky. Jo parin viikon jälkeen tällä uudella tallilla tamman kunto parani ja se vaikutti paljon onnellisemmalta ja rohkeammalta. Yhdestä asiasta tammassa oli pidetty huolta sen edellisessä tallissa – se oli koulutettu esteille. Siinäkin oli käytetty paljon huonoja menetelmiä, mutta uudet omistajat huomasivat nopeasti sen lahjakkuuden ja päättivät jatkaa esteratsastusta sen kanssa. Kotiuduttuaan kunnolla tamma alkoi kisaamaan 130cm-korkeissa luokissa ja sai kaksi varsaa, jotka molemmat jäivät kasvattajalleen. Tamma kuoli 21-vuotiaana tuntemattomista syistä.

Emä Sunny on ruunikko tamma, joka on korkeudeltaan 167cm. Tamma elelee edelleen 24-vuotiaana Norjan rannikolla vietellen rentoja eläkepäiviään pitkän kisauran jälkeen. Tamma kilpaili esteillä ympäri Hollantia, ei kuitenkaan kansainvälisesti, ja menestyi 130cm-luokissa. Satunnaisesti se kilpaili jopa 150cm-korkeille rataesteille asti, muttei niissä menestynyt niin hyvin. Tammalla oli silmää esteille niin kauan kun ne eivät olleet 130cm korkeampia. Kilpauransa jälkeen tamma myytiin Norjaan, jossa se oli jalostuskäytössä pääasiassa. Tamma on saanut elämänsä aikana 8 varsaa, joista kolme jäi Norjaan opetushevosiksi tai satunnaiseen kilpailukäyttöön ja viisi myytiin ulkomaille tai takaisin Hollantiin, yksi niistä ollen Paavo.

Emänisä Del Sol oli ruunikko 168cm korkea ori. Hollannissa syntynyt ja lähes koko elämänsä Saksassa asunut oripoika kävi yksissä kilpailuissa koko elämänsä aikana ja sen jälkeen ori totesi ei enää ikinä. Ori oli luonteeltaan niin hankala, oikukas, jääräpäinen – mitä kaikkia sanoja siitä nyt keksiikään – ettei se olisi millään sopinut kilparatsuksi. Kyllä sillä kokeiltiin koulua ja esteitä, koulutettiin ja valmennettiin, mutta kilpailu ei onnistunut. Näkykin muista, tuntemattomista hevosista sai orin pillastumaan eikä ratsastaminen sujunut ilman hirveää taistelua ja mahdollista selästä lentämistä. Ori myytiin yksityiselle tallille Saksan kauimmaiseen kolkkaan eikä siitä enää kuulunut mitään paitsi muutaman varsan verran, jotka myytiin Hollantiin ja ympäri maailmaa ja jotka eivät onneksi olleet perineet isänsä ikäviä luonteenpiirteitä. Orin kuolemasta ei ole tietoa, mutta veikkaus on, että se on jossain vaiheessa tapahtunut, eikä ori ole todellisuudessa vielä elossa oleva 35-vuotias.

Emänisänisä Señor oli musta, 171cm korkea orimainen ori. Aina tamman nähdessään ori nakkeli niskojaan ja esitteli hienoja liikkeitään nostelleen jalkojaan korkeammalle kuin koskaan koulukilpailuissakaan. Kasvattajat eivät viitsineet ruunata sitä huonosta käytöksestäkään huolimatta, sillä halusivat siitä varsoja – todellisuudessa saivat vain yhden, joka oli todellinen painajainen. Señor itse kilpaili sekä esteillä että koulussa, 130cm korkeilla esteillä ja Vaativa A –luokissa. Señoria kuvaavat sanat olivat usein ihan hyvä ja ookoo, eli parempi kuin huono mutta kuitenkin niin mitäänsanomaton, ettei jäänyt kenenkään mieleen. Ori kuoli 16-vuotiaana kilpailuonnettomuudessa, jossa kuoli myös sen ratsastaja.

Emänisänemä Sunshine oli ruunikko ja 167cm korkea tamma. Tämä tamma tuli hyvästä, kilpailevasta suvusta, mutta ei itse astunut kaviollakaan kisakentän sisäpuolelle. Yksi syistä saattoi olla, että tamma oli säikky kuin mikä ja todella arvaamaton. Pienikin varoittamaton ääni saattoi laukaista sen aivoissa jotain ja se lähti laukkaan ihan mihin suuntaan tahansa. Toisinaan tätä ei tapahtunut ollenkaan ja ohitse sai painella traktoreita ja rekkoja eikä tamma korvaansa letkauttanut. Tamman arvaamattomuuden vuoksi sillä teetettiin vain pari varsaa ja se eleli harrasteratsuna pienessä ratsastuskoulussa Hollannin maaseudulla. Rauhallisessa, tutussa ympäristössä vaikkapa kotikisoissa tamma kuitenkin menestyi hyvin 130cm korkeissa luokissa. Tamma kuoli 25-vuotiaana parin eläkevuoden jälkeen.

Emänemä Started Adelina oli mitä kaunein hempeän punarautias ja 159cm korkea tamma. Tamma oli luonteeltaan kuin enkeli ja siksi lasten suosikkiratsu. Tamma olisi ollut loistava kilparatsu, mutta se tuntui viihtyvän opetustallilla, joten se asui siellä, kilpaili satunnaisesti ja muutoin oli opetuskäytössä aloitteleville kilparatsastajille. Tamma menestyi kilpailuissa 130cm-luokissa silloin kun osallistui. Ratsastuskoulun kotikilpailuissa tamma oli aina ykkössuosikki ensimmäiseksi kisaratsuksi, joten tamma pääsi kisaamaan paljon ristikkoluokkia ja 60cm korkuisia esteitä, mutta ei se tuntunut tammaa haittaavan, vaan se nautti huomiosta ja lasten seurasta. Tamma kuoli 24-vuotiaana ja sille pidettiin tallin tiloissa muistotilaisuus, johon tuli toistakymmentä sillä ratsastanutta nuorta ja lasta.

Emänemänisä Auguste oli kimo, 169cm korkea ori. Ori syntyi suurelle siitostallille Länsi-Alankomaihin ja myytiin sieltä toiselle suurelle tallille. Ori sai hyvän koulutuksen, mutta se oli vain hevonen muiden joukossa ja kun löytyi parempia kisaajia, Auguste unohtui. Siitä tuli satunnainen kilparatsu tallin omistajan tyttärelle 160cm korkuisiin luokkiin, kuitenkin tavallaan vain ponnahduslauta parempiin hevosiin ja parempiin tuloksiin. Orin hyppääminen ja tarkkuus oli aina loistavaa, aika vain tyydyttävä. Oria käytettiin paljon siitoskäytössä ja se saikin toistakymmentä varsaa, jotka kaikki lähtivät enemmän tai vähemmän kilpaurille. Ori itse kuoli 22-vuotiaana tuntemattomista syistä.

Emänemänemä Stopsign oli väriltään punarautias ja korkeudeltaan 157cm. Nimensä tamma sai värityksestään. Se oli kasvattajiensa mukaan synnyttyään aivan kirkkaanpunainen. Kasvattajat luulivat sen olevan vain verta, mutta seuraavana aamunakin väri oli edelleen todella kirkas, kuin stop-merkissä, ja he tiesivät heti, miksi nimetä tämä tamma. Luonteeltaan tamma oli todella hellä, ihmisystävällinen ja utelias. Se kisasi 130cm-korkeilla esteillä seurakilpailuissa, lähinnä nuorten ratsastajien opetusratsuna ja ensimmäisenä kisaratsuna, josta nuoret siirtyivät osaavampiin ja haastavempiin hevosiin. Stopsign oli kuitenkin tyytyväinen rooliinsa ja kuoli rauhallisten eläkepäivien jälkeen 24-vuotiaana saatuaan neljä varsaa, kaikki menestyneitä esteratsuja.

Jälkeläiset

Paavolla on 9 jälkeläistä (3 kadonnut).
s. 29.04.2015 kwpn t Dragonnea At tammasta Dragonette
s. 03.06.2015 kwpn o Benjamin Mark EV-I, kadonnut tammasta Gloves Off Angelien
s. 11.08.2017 kwpn o Bonfire Benjamin tammasta Autumn Fruit
s. 20.09.2017 kwpn o Bonobo At tammasta Out of the Sun
s. 07.11.2017 kwpn t Burgundy At tammasta Beauforia
s. 11.11.2017 bwp o Amory '88 tammasta Aurora
s. 23.11.2017 kwpn t Ode to Joy At tammasta Ode to Clarissa

Kilpailukalenteri

Kouluratsastus:

KRJ vaikeustaso 11/6
Ominaisuuspisteet 7266.11 p.
Tahti ja irtonaisuus 2591.09 p.
Kuuliaisuus ja luonne 4675.02 p.

Esteratsastus:

ERJ vaikeustaso 11/7
Ominaisuuspisteet 7417.7 p.
Hyppykapasiteetti ja rohkeus 2742.68 p.
Kuuliaisuus ja luonne 4675.02 p.

ERJ Cup -sijoitukset:

tarinat päiväkirjassa
31.10.2017 ERJ Cup Hukkapuro tarina, 130cm 1/2

NJ-näyttelyt:

22.10.2017 NJ Syndur irtoSERT pt. Zafiro

Päiväkirja ja muuta

Varustelokero
Estesatula, yleissatula, englantilaiset suitset Väreinä mattamusta ja kulta Muut varusteet beigejä tai valkoisia
Muuta huomioitavaa
Tarhataan ehdottomasti yksin. Pidettävä erossa muista oreista.
Historiaa

Ohutjalkainen ja pitkärunkoinen puoliverivarsa syntyi emälleen hyvin vaikean synnytyksen jälkeen eräällä siittolalla Norjassa. Varsan kuontalo sai aikaan hellyttelypuheita ja söpöstelyä, mutta ensimmäinen ihminen, kenen sormi jäi sen hampaiden väliin oriin ollessa vain muutaman päivän ikäinen, huomasi ettei tämä polle ollut pelkkää suloisuutta. Ori myytiin nopeasti muualle ja myytiin taas ja vielä kerran uudestaan. Hyvältä näyttävä ori sai hyvän koulutuksen ja vaikutti paperilta todella hyvältä, mutta kaikilla sen omistajille meni lopulta sukset ristiin sen kanssa. Jotkut jaksoivat sitä pidempään ja pärjäsivät jopa kilpailuissa sen kanssa. Sen vanha omistaja kuitenkin joutui onnettomuuten eikä voinut enää jatkaa orilla ratsastamista – näin ori päätyi Alegreen myyntiin ja lopulta teurasjonoon, mistä minä sen löysin. Atorinassa ori saa viettää loput päivänsä ilman pelkoa kotinsa menettämisestä enää kertaakaan.


26.05.2015, kirjoittanut nekota – "Paavo saapui Atorinaan"

Paavo saapui talliin Alegresta toukokuussa 2015. Paavo oli yksi teurasuhan alla olevista hevosista, ja iskin silmäni siihen jo kauan ennen kuin tein tarjouksen. Mietin ja mietin, että onko minulla varaa ja aikaa ottaa yksi uusi hevonen, mutta sääli mahdollisesti teuraaksi joutuvaa hevosta kohtaan oli liian suuri. Paavo saapui talliin ja sopi loppujen lopuksi pienten alkuvaikeuksien jälkeen joukkoon kuin olisi tehty sinne. Jo valmiiksi kisattu, tuntemattomasta suvusta tullut hollantilainen vei sydämeni ja on nyt yksi suosikkini Atorinan hevosista kaikista sen oikutteluista huolimatta tai ehkä juuri sen persoonallisuuden vuoksi. Paavolla ei enää kisata, mutta tarkoituksenani oli käyttää oria jalostuksessa ja hankkia sille muutama kilpaileva varsa. Aikanaan ori pääsee myös mahdollisesti laatuarvosteluihin näyttämään todelliset kykynsä ja hurmaamaan tuomaritkin.

15.06.2015, kirjoittanut nekota – "Meet Paavo from hell"

Oli sateisen yön jälkeinen alkukesän aamu, ilma pikkuhiljaa lämpenemässä ja kukat jo täyttä vauhtia kasvamassa. Atorinan pihalla oli rauhallista ja kaunista, kun saavuin tallille tekemään aamutallin ja valmistelemaan Paavon valmennukseen. Pystyin hengittämään raikasta kesäilmaa, jossa oli vielä ehkä hieman kevään tuntua, jotain uutta ja suloista. Tämän mielikuvan ehkä hieman pilasi hyvin villiintyneen kuuloinen hevosen hirnunta ja sitä saattelevat kirosanat ja huuto. Jotenkin en ollut yllättynyt, kun näin tallin takaa ravaavan Paavon ilman taluttajaa ja muutaman metrin siirryttyäni myös maassa makaavan tallitytön. ”That horse is the devil”, tämä sanoi. Minua vain lähinnä huvitti. ”Meet Paavo from hell”, totesin tytölle ja me molemmat repesimme nauruun. Paikalle saapunut siskoni sai Paavon napattua kiinni, kun autoin tytön pystyyn edelleen hekottaen. Tilanne saattoi näyttää ulkopuoliselle hieman kummastuttavalta, mutta minulle se oli täysin arkipäiväinen – etenkin kun oli Paavosta kyse. Vai pitäisikö sitä kutsua Paholaiseksi?

01.08.2016, kirjoittanut nekota - "Tilannekatsaus ja mietteitä"

Paavon kanssa harva päivä on sellainen, että kaikki menee juuri niin kuin pitäisi eikä tavaroita lennä tai kirosanoja satele. Tänä vuonna noita päiviä on kuitenkin ollut harvinaisen paljon. Ehkä se johtuu siitä, että Paavolla ei ole oikeastaan kisattu nyt pitkään aikaan, tai sitten siitä, että Paavo on eläkkeellä ja hieman (hyvin vähän) rauhoittunut villeistä nuoruusvuosistaan. Olen kyllä harkinnut Paavon ruunaamistakin, mutta villistä orimaisesta luonteestaan huolimatta haluan siitä mieluummin monen monta pikku-Paavoa ja ehkä salaa vähän tykkäänkin Paavon persoonallisuudesta. Tässä yksi päivä - olin silloin ehkä liian äimistynyt kirjoittaakseni Paavon päiväkirjaan - kävimme yhdessä maastolenkillä, joka sujui ilman minkäänlaisia ongelmia tai kiukuttelua. Kyllähän niitä huonojakin päiviä on edelleen aivan liikaa, mutta vähitellen Paavosta on näyttänyt tulevan helpommin ratsastettava ja minulle lämpeävä.

09.10.2017, kirjoittanut nekota – "Muutto ja kaikki sen mukana tulevat ongelmat"

Atorinan muutto aloiteltiin siirtämällä pari hevosta kerrallaan, jotta kaikilla olisi aikaa sopeutua uusiin tiloihin. Odotin kauhulla sitä päivää, kun Paavon aika tulisi – ei lopun aikaa, vaan joko minun tai trailerin lopun aika, kun Paavo sinne pakotettaisiin. Ulos karsinasta ori suostui vähän liiankin helposti ja paljon ajatuksia sinkoili mielessäni, jotain varmasti tapahtuisi vielä tällä matkalla. En voinut oikein laittaa Paavon kaveriksi ketään, sillä tammojen kanssa herra olisi liian tuttavallinen ja jos trailerissa olisi toinen ori, jompikumpi niistä olisi luultavasti päätön, kun perille päästäisiin. Ori siis pääsi matkustamaan aivan yksin ja toivoimme vaan parasta – ettei ori rikkoisi paikkoja itseltään tai muualta. Matka tuntui sujuvan melko rauhallisesti ja perille luukun auetessa ori näytti olevan ehjin nahoin. Trailerin hämäryys ehkä hieman hämäsi, koska kun ori pääsi päivänvaloon, sen otsaa koristi hieno karvaton ja hieman verestävä läntti. “Tiesitkö, että meillä on näyttelyt huomenna?” huokaisin orille, joka katsoi minua veikeästi. Noh, ei oo enää.

22.10.2017, kirjoittanut nekota – "Syndurin puoliverinäyttelyt"

Syndurin puoliverinäyttelyihin lähdettiin Atorinasta useamman hevosen ja parin trailerin kanssa. Osa hevosista tulisi varmasti pärjäämään, minulla ei ollut siitä epäilystäkään, mutta pari ei-niin-hyvin käyttäytyvää tapausta hieman epäilytti, kuten aina. Paavo oli yksi niistä. Paavo tuskin hurmaisi ketään hyvällä käyttäytymisellään tai kärsivällisyydellään – ja tuskin minäkään kun oli Paavosta kyse. Näyttelypaikalla Paavo oli melko rauhallinen, hieman levoton vaan. Ori oli ensimmäisenä vuorossa, mikä vain jännitti minua entisestään. Ennen orin vuoroa annoin sen jaloitella hetken ennen näyttelyrinkiin astumista. Ori oli vain levoton, sen käytöksessä ei ollut muuta vikaa – pientä liikehdintää ja tyytymätöntä heilumista, mutta muuten ori oli oikein kiltisti. Jos siis ei oteta huomioon sitä, kuinka ori yritti nousta puoliksi pystyyn, kun sitä mittailtiin. Pikkujuttuja. Kaikenkaikkiaan olin Paavon osalta hyvin tyytyväinen päivästä – luokkansa ensimmäinen ja palkinnoksi irtoSERT.

01.11.2017, kirjoittanut nekota – "Maastoilua"

Ajattelin lähteä Paavon kanssa sellaiselle mukavalle, leppoisalle maastolenkille pitkin ohjin ja rauhallisin askelin. Kaikki sujui suunnitelmien mukaan aluksi – Paavo ei paljoa pistänyt vastaan, kun satuloin ja suitsin sen ja talutin sen tallin pihaan. Hyppäsin yllättävän rauhallisen orin selkään ja lähdettiin tallustelemaan tuttua polkua. Suunnitelmista poikkesi se, kun keskellä polkua olikin kaatunut puu. Pitkin ohjin kulkenut Paavo pidensi askeltaan ja lähestyi potentiaalista estettä korvat hörössöä kuin mikäkin innostunut esteratsu. Ajattelin että noh, menkööt. Vielä sopivalla etäisyydellä oleva puu näytti sopivalta hypättäväksi, joten kokosin ohjat ja nostin laukan. Paavo liiti esteen yli hyvin taiturimaisesti, ja jatkoimme matkaa laukassa, mistä minäkin innostuin. Kaatuneita puita tuli vielä useampi eteen – ilmeisesti edellisöisen myrskyn jälkeä – ja Paavo tuntui vain nauttivan niistä koko ajan enemmän, kun hyppäsimme ne yksi kerrallaan. Kun vihdoin pääsimme takaisin tallille, olimme hiestä molemmat hiestä märkänä, mutta hyvin tyytyväisiä.

07.11.2017, kirjoittanut nekota – "Yleislaatuarvosteluun?"

Paavon kohdalla mielessäni oli jo pitkään pyörinyt Yleislaatuarvostelut. Esteratsastuksen laatuarvostelut kyllä käytäisiin, sinne oltiin jo ilmottauduttu, mutta Yleislaatuarvostelu pyöri koko ajan vain enemmän mielessäni. Monesti mietin kuinka sinne mentäisiin ja ykköspalkinto voitettaisiin – ja sitten realistisuuteni tuli taas pintaan. Miten tuollaisella hevosella muka pärjäisi ylipäänsä missään laatuarvosteluissa? Oltiinhan me Paavon kanssa valmentauduttu ja vähän petrattu esteratsastuksen osalta, mutta ei se silti ollut mikään sellainen hevonen, jota esiteltiin muille ja jonka käytöksestä oltaisiin ylpeitä, päinvastoin. Kerta toisensa jälkeen olen saanut hävetä Paavoa, mutta osaa se joskus positiivisesti yllättääkin. Tämä mielessä purin vain hampaitani yhteen ja päätin ilmoittaa Paavon tämän kuun tilaisuuteen. Meni miten meni, ainakin oltaisiin yritetty eikä vain luovutettu vaan sen takia että ehkä menee huonosti. Yritin kovasti uskotella itselleni, että kyllä se Paavo osaa tosipaikan tullen olla kunnolla niin kuin lukuisilla valmennuksillamme.


29.09.2017, kirjoittanut reibili – estevalmennus

Saavuin Atorinaan, jonne minut oli pyydetty pitämään estevalmennus nekotalle ja hevoselleen Badance Duktigille. Ratsukko verrytteli jo kentällä kun saavuin paikanpäälle, hyvä niin, koska nyt päästäisiin heti tositoimiin. Tänään tehtävät ovat helppoja ja ehkä enemmän perus asioihin keskittymistä, toisin sanoen vain saada ratsukko pelaamaan yhteen niin hyvin kuin suinkin mahdollista. Kun alkuverryttelyt oli tehty, kerroin nekotalle mitä hänen tulisi tehdä ja sen jälkeen annoin luvan suunnata kohti kentällä olevaa matalaa jumppasarjaa. Tärkeintä tänään ei ollut keskittyä hevosen hyppytekniikkaan vaan siihen, että ratsastaja saa tuotua hieman hankalahkon hevosen hyvin esteelle ja saada se pysymään rauhallisena vielä sarjan jälkeenkin. Tehtävä sujui hyvin siihen nähden että hevonen olisi halunnut tehdä vain omia juttujaan, kehotin nekotaa valmennuksen lopuksi kiinnittämään huomioita apuihin, hevonen toimii sitä paremmin mitä pienemmillä avuilla sitä ratsastaa.

02.10.2017, kirjoittanut miivi – estevalmennus

"Aha. Tämäkö oli siis menestynyt kisaratsu?" kysyin nekotalta tämän orin heittäessä jo kolmannen pukin sivuloikan kera alkuverryttelyjen alkuverryttelyjen aikana. Ehkä sen olisi esteradalla vielä ymmärtänyt, mutta alkuverryttelyjen? En uskonut valmennuksesta tulevan rehellisesti sanottuna mitään. Huutelin nekotalle pienemmistä avuista, nainen ei saisi lähteä orin pelleilyyn mukaan, vaan hänen tulisi saada hevonen keskittymään täysin itseensä, eikä se onnistuisi, jos nainen roikkuisi ohjissa odottamassa orin seuraavaa tempausta. Ratsastajan uskallettua hellittää otteensa ohjista, lähti Raavokin rentoutumaan, ja meno näytti ihan hyvältä. Hyppyihin siirryttäessä orin meno lähti taas menemään huonompaan suuntaan, mutta kehotin taas nekotaa ratsastamaan hevostaan ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ori ei voisi lähteä rentoutumaan ratsastajansa alla, jos ratsastaja olisi kuin viulunkieli.

Valmennuksen lopussa Paavo oli kuin eri hevonen. Se hyppäsi nätisti isotkin esteet, ja nekota saattoi luottaa siihen, että ori teki sitä, mitä siltä pyydettiin. Paavo todisti hyvin todeksi sen, että jännittynyt ratsastaja vain lisäsi hevosen kierroksia.

07.10.2017, kirjoittanut miivi – estevalmennus

Edellinen valmennus Paavon kanssa oli mennyt siinä, että nekota oli pyrkinyt rentoutumaan orin selässä sen temppuiluista huolimatta. Ehkä tänään pääsisimme hyppäämään kokonaista rataa, jonka hyppääminen oli viime kerralla jäänyt vähemmälle. Verryttelyn aikana sain muistutella nekotaa mahdollistamaan Paavolle rentoutumisen tarjoamalla orille hieman tilaa ja tasaisen tuntuman, mutta ratsastaja muisti nopeasti viime kerran opit ja pääsimme varsinaisen tehtävän äärelle. 9-esteinen rata ei ollut teknisesti kaikista vaikeimmasta päästä, mutta tuotti ihan tarpeeksi päänvaivaa ratsukolle. Erityisesti erään okserin ja pystyn välinen tie oli Paavolle vaikea, ja se pudotti puomeja useampaan kertaan. "Älä anna sen ottaa noin pitkiä askeleita, nyt se joutuu ponnistamaan liian kaukaa. Muista kuitenkin, että et jää niihin ohjiin roikkumaan, vaikka sä haluisit vauhtia hiljasemmaksi, muuten se sun oris alottaa taas sen temppuilun", ohjeistin ratsastajaa. Ratsukko hyppäsikin seuraavalla kerralla esteet puhtaasti.

Valmennuksen lopussa olin tyytyväinen ratsukon suoritukseen, ja niin taisi myös ratsastaja olla ratsuunsa. Kehuin ratsukkoa, heidän työskentelyssään oli tapahtunut huima muutos sitten viime kerran.

12.10.2017, kirjoittanut Isla.T – estevalmennus

Nekota ravaili hermostuneen oloisella orilla kentän uraa pitkin ja meno näytti suoraan sanottuna aika kankealta. Siirryin kentälle pystyttämään sisäuralle kolmen esteen jumppasarjan, sekä kaksi isompaa pystyestettä joiden parissa harjoiteltaisiin tänään. "Istu Nekota rennosti satulassa, ettei Paavo kerää jännittyneisyyttäsi itseensä enempää kuin on jo tehnyt." Sanoin naiselle, joka näytti vaivaantuneelta alati poukkoilevan orin selässä. Nainen antoi ruunikolle laukka-avut joihin Paavo reagoi ensin heittämällä kolme valtavaa pukkia, jonka jälkeen se alkoi laukata tahdittoman näköisesti pää korkealla. "Tehdään ensin ympyrätyöskentelyä, joten siirrä Paavo kentän päätyyn isolle ympyrälle." Tokaisin ja menin itse samalla vastakkaiseen päätyyn pystyttämään C:n ja I:n kohdalle alle metrin korkuiset pystyt. Nekota sai Paavon taipumaan ja laukkaamaan paremmassa tahdissa, joten ratsukko siirtyi kentän toiseen päätyyn hyppäämään juuri pystyttämäni pienet pystyt ympyrällä. Ensimmäisellä kerralla C:n pystyn puomi kolahti kentän hiekkaan ja Paavo sinkaisi eteenpäin vauhdikkaasti. Kävin nostamassa puomin ylös, käskin Nekotan koota ratsunsa paremmin avuille ja yrittämään uudestaan. Kaksi kertaa pääty-ympyrän hypyt kumpaankin suuntaan onnistuneesti riittivät minulle ja voitiin siirtyä jumppasarjoihin. "Tein jumppasarjasta tarkoituksella matalan, koska nyt treenataan vain tasaista lähestymistä." Sanoin ja neuvoin Nekotan ohjaamaan Paavon pääty-ympyrän jälkeen sarjalle. Ori laukkasi hätäisen oloisesti, mutta sai askeleensa kohdalleen juuri ennen sarjan ensimmäistä estettä ja ratsukko suoritti sarjan helpon näköisesti, josta yllätyin todella. Alkuvaikeuksien jälkeen ratsukon yhteistyö alkoi kuitenkin sujumaan ja ohjasin heidät suorittamaan lyhyen radan johon kuului jumppasarja, 100cm okseri ja ison voltin kautta viimeisenä 110cm pystyeste. "Hienoa työskentelyä näin loppuun, kyllä teidän yhteistyö vielä alkaa sujumaan jatkossakin!"

19.10.2017, kirjoittanut Isla.T – estevalmennus

Olin jälleen saapunut Atorinaan valmentamaan tuttua ratsukkoa Nekotaa ja Paavoa. Ori käyttäytyi samaan tapaan kuin edelliselläkin kerralla ja pisti naisen todellakin töihin selässään. Alkuhypyiksi laitoin kaksi metrin okseria, yhdet kummallekin pitkälle sivulle. "Lyhyissä päädyissä ravisiirtymä, kulmassa laukannosto ja kohti okseria," sanoin ratsastajalle. Paavon laukka oli voimakasta, mutta selätöntä. "Ryhdikäs istunta ja ota napakampi ohjastuntuma." Neuvoin ratsukon laukatessa kohti estettä, joka ylittyi helposti. Paavo alkoi pyöristää selkäänsä enemmän ensimmäisen hypyn jälkeen paremmin. Toiseen päätyyn Nekota käänsi orinsa ympyrälle saadakseen sen paremmin kuulolle ja suuntasi sitten toiselle okserille. Kasasin verryttelyhyppyjen jälkeen maneesiin viiden esteen radan, jossa kaksi estettä olisi 120cm korkeita ja muut 110cm. Ohjeistin radan kulun Nekotalle hänen samalla ravaillessaan niskojaan nakkelevalla Paavolla. Ensimmäinen ratasuoritus oli hätäinen ja tahditon, mutta toisella kerralla meno oli jo huomattavasti rytmikkäämpää. Rataa ratsukko suoritti muutaman kerran esteiden järjestyksiä vaihdellen. Valmennuksen lopussa suoritukset olivat jo miellyttäviä katsoa, eikä Paavo yrittänyt temppuilla jatkuvasti. Päätin lopettaa valmennuksen onnistuneisiin suorituksiin ja kiitin ratsukkoa hyvästä työskentelystä.

01.11.2017, kirjoittanut Aino H. – estevalmennus

Nekota oli verrytellyt komean Badance Duktigin jo valmiiksi, mutta he tekivät vielä pientä taivuttelua kasatessani ratsukolle pientä innarirataa kentän keskelle. Paavo oli jäykän ja kankean näköinen, eikä nekotakaan erityisen rennolta näyttänyt. Huutelin silloin tällöin kehuja ratsukon onnistuessa edes puoliksi, joka silminnähden rupesi rentouttamaan nekotan olemusta – ”jos tää vaikka tällä kertaa onnistuisikin!” hän naurahti. Verryttelyjen jälkeen sai ratsukko luvan ottaa muutaman hypyn erillisellä esteellä lämmittelyn vuoksi, eikä ainakaan aluksi meinannut tehtävä onnistua mitenkään. Vaikka Paavon hyppytyyli oli loistava, ei sitä olisi esteiden ylittäminen rauhassa ja hillitysti voinut kiinnostaa sitten minkään vertaa. Nekota yritti ratsastaa oria eteenpäin hillitysti, mutta huomattuani muutaman pienen virheen laitoin naisen korjaamaan ongelmansa, jonka jälkeen yhteistyö alkoi pikkuhiljaa sujumaan – jopa varsinaista tehtävää suoritettaessa. Tehtävä toistettiin muutamaan kertaan ja kaiken sujuessa loistavasti – loppujen lopuksi – päätimme lopettaa päivän valmennuksen.


30.10.2017, kirjoittanut nekota – ERJ tarinakilpailut Adinassa (taso: 120cm) sijoitus 1/2

Kisapäivän päätteeksi aika monta ratsastajaa näytti tyytymättömältä, muttei se välttämättä johtunut huonosti menneistä luokista (vaikka osalla johtui varmasti siitä). Tueksi tullut kaverini ihmetteli pitkään hymäilyäni ja hihitelyäni, kunnes kysyi mikä on. Lopulta paljastin pienen salaisuuteni hänelle. “Vaihoin noiden kaikkien ratsastajien takit pienempiin!” Olo oli kuin jollain sarjakuvahahmolla kaverin oudon katseen jälkeen.

31.10.2017, kirjoittanut nekota – Kouluratsastus tarinakilpailut Rihtniemessä (taso: Helppo A) sijoitus 3/3

Päätin ilahduttaa naapurin vanhaa ukkoa ja pukeutua halloweenin kunniaksi naamiaisasuun. Saatuani hevospäähineen päähäni, päätin napata Paavon ja laittaa sille peruukin päähän ja vähän vaatteita niskaan. Takin ja kaulaliinan jälkeen Paavo näytti hyvin tyytymättömältä, joten jätin asustuksen siihen. Talutin Paavon ukon ovelle kihisten innostuksesta ja koputin oveen. Ukon avattua oven varomattomana, hän säpsähti kovasti ja valahti kalpeaksi “Karkki tai kepponen!”-huudahdukseeni ja sitä seuranneeseen Paavon hörähdykseen. Hetken jo luulin että tämä sai sydänkohtauksen, mutta hetken säikähdyksen jälkeen ukon kulmat menivät normaaliin kurttuun ja tämä tokaisi vain: “Meillä ei halloweenia juhlita” ja paiskasi oven kiinni.

31.10.2017, kirjoittanut nekota – ERJ Cup tarinakilpailut Hukkapurossa (taso: 130cm) sijoitus 1/2

Olin juuri käynyt tutustumassa esterataan ja päätin valmistella Paavon lämmittelyä varten. Traileria kohti kävellessäni minua lähinnä ihmetytti, kuinka oli niin hiljaista. Oliko Paavo vihdoin rauhoittunut? Avasin sivuoven ja paniikki nousi pian pintaan, kun tajusin, ettei ratsuni ollut trailerissa. Yritin etsiä kisa-apulaistani, jos tämä olisi vienyt Paavon, mutta hetken kuluttua näin tämän kävelevän minua kohti ilman hevosta. Yhdessä etsimme lähiympäristön ja kyselimme ihmisiltä, mutta lähes 170cm korkea ori oli kadonnut kuin pieru saharaan. Olin jo valmis soittamaan poliisin ja palokunnan, kun kauempaa kuului naurua ja ihmettelyä. Ei mennyt aikaakaan, kun tajusin, että Paavo oli uimassa jääkylmässä vedessä ja kerännyt aikamoisen yleisön show’llaan. On kai sanomattakaan selvää, että sen päivän rata meni aivan pieleen.

11.11.2017, kirjoittanut nekota – KERJ tarinakilpailut Susirajassa (taso: helppo) sijoitus 1/1

Saapuessani tutustumaan rataan näin vihdoin suloistakin suloisemman esteen – se oli muodoltaan epätavallisen pyöreä ja sävyltään hemaisevan vauvanvaaleanpunainen. Se oli sanoinkuvattoman herttainen, suorastaan viehättävä sekä houkutteleva. Sen väri oli lumoava, lähes taianomainen. Sen suloisuus sai minut haluamaan napata sen kainalooni ja karata sen kanssa. Se oli possutukki.

Tuomarin kommentti: Kunniamaininta! Valitettavasti yhden osallistujan luokka, mutta tuomarit pitivät tarinaa aivan äärettömän suloisena!