Atorina

etusivu kouluhevoset estehevoset toiminta

Infra Red At

virtuaalihevonen
KRJ-I, YLA2, KWPN-I, Superior Grade

© Beate Langels
NimiInfra Red At "Farre" RekisterinumeroVH15-012-0277
Rotu, sukupuolihollanninpuoliverinen, tamma Säkäkorkeus, väri171cm, punaruunikko
Syntynyt26.04.2015 (8v 26.12.2015) Koulutuskoulupainoitteinen, taso: Grand Prix
KasvattajaAtorina OmistajaAtorina (VRL-09525)
15.12.2017 Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelu:  KRJ-I  (7 + 41 + 22 + 20 + 15 = 105 p.) 13.01.2018 Ratsuhevosten laatuarvostelu:  Superior Grade  (80,556%) 30.01.2018 Yleislaatuarvostelu:  YLA2  (27 (18+9) - 19,5 (12,5+7) - 17 - 14 - 5 = 82,5p.) 31.03.2018 Hollanninpuoliveristen laatuarvostelu: KWPN-I (4 + 2 + 40 + 11 + 20 + 15 = 92p.)

Infra Red At eli Farre on yksi ensimmäisiä kasvattejani ja asunut Atorinassa koko ikänsä tallin alkuajoista asti, joten voisi sanoa että tunnen sen läpikotaisin. Tiedän mistä se tykkää ja mistä ei, milloin sillä on huono päivä ja milloin se on vaan kiusallaan ärsyttävä kiusankappale. Punaruunikko ilmestys käyttäytyy joka päivä kuin olisin tehnyt pyhäinhäväistyksen sitä kohtaan astuessani sen karsinaan ja valmistellessani sen valmennusta tai kilpailua varten, mutta tämä puoli Farresta on vain hetkellinen, pinnallinen osa sitä, joka ei enää näy, kun on tosipaikka kyseessä – eli kun ollaan siellä kouluradoilla, mihin tamma on luotu.

Tallissa tamma ei viihdy kauaa omissa oloissaan, se kaipaa paljon virikkeitä, seuraa ja muita hevosia, ihmisiä tai olioita ympärilleen. Jo sen karsinan ulkopuolella hääräävä koira tai parin karsinan päässä lantoja luova työntekijä tekee sen paljon hyväntuulisemmaksi. Hoitaessa tamma osaa kyllä olla kuin oikukas, uhitteleva pikkulapsi nyrpeine naamoineen, mutta kyllä se osaa olla nätistikin. Tamma vaatii lähinnä tutustumista ja bondaamista hoitajansa kanssa – tämän jälkeen kaikki on hyvin ja tamma voi rauhassa seisoskella mitä ikinä teetkin. Harvoin sitä tarvitsee edes kiinni laittaa, kun joku vakiotyypeistä käy tamman valmistelemassa. Satuloinnissa ja suitsinnassa on omat ongelmansa, silloin tamma tykkää todella uhitella, mutta ei se ikinä pure tai potki. Ehkä siitä on vain hauskaa vähän pelotella pientä ihmistä.

Ratsastaessa Farre osaa olla levoton, energinen ja todella eteenpäinpyrkivä, vähän liiankin. Tammalla riittää aina vauhtia valmennuksen tai lämmittelyn alussa, joten se on hyvä purkaa pois ennen mitään vaativampia tehtäviä – tamman keskittyminen harvoin riittää laukanvaihtoihin ja taivutuksiin ilman kunnon lämmittelyä ja valmistautumista. Tamman askellajit ovat todella mukavat, kunhan se on päässyt sen kiireäkkiäeteenpäin -vaiheesta ylitse ja malttaa mennä hieman rauhallisempaan tahtiin. Etenkin laukassa tamman selässä on erittäin mukava istua ja tehdä kaikenlaisia koulutehtäviä, mitä laukassa nyt voi tehdä.

Tammalla kun on tultu ratsastettua vuosikaudet, tarvitsemme välillä jotain vaihtelua niistä ainaisista koulukiemuroista ja lempipuuhaamme onkin lähteä maastoon hyppimään pikkuisia tukkeja ja muita matkalle sattuvia maastoesteitä. Farre ei todellakaan mikään hyppykone ole, mutta se on aina tuntunut nauttivan vaihtelusta ja tuollaisesta päättömästä kaahailusta, jota se saa harrastaa maastoillessamme. Kilpapaikalla Farren kanssa ratsastaminen on aivan yhtä raastavaa kuin minä tahansa muuna päivänä: paljon lämmittelyä, energiaa vieviä tehtäviä ja keskittymistä vasta sitten. Tämä ei yleensä aiheuta ongelmia, kunhan lämmittelylle on varattu tarpeeksi aikaa.

Sukutaulu

Isälinja: Hot Shot     Emälinja: Spite and Malice
i. Hot Shot
kwpn prn 163cm
KRJ-II, YLA3
ii. No Shooting
kwpn rn 174cm evm
iii. Shooter
iie. Hayline
ie. Just a Breeze
kwpn prn 165cm evm
iei. Hot Spot
iee. Jumping Jester
e. Spite and Malice
kwpn rn 172cm
ei. Careless
kwpn rt 173cm evm
eii. Rockfeller
eie. Babylon
ee. Maleficent
kwpn prn 170cm evm
eei. Absolute Truth
eee. Heartbeat

Farren erittäin kiltti isänisä No Shooting oli todella suloinen ja ihmisrakas. Tahallaan se ei vahingoittanut kärpästäkään. Isosta koostaan huolimatta Tino oli erittäin helppo ratsastettava vaikka olikin vaativan tason hevonen, sillä herralla riitti kärsivällisyyttä. Tino oli erittäin tarkka ettei sen lähimmäisille ihmisille ja hevosille käynyt kuinkaan. Ori kilpaili pääasiassa koulua, sillä esteillä se oli vähän kömpelö ja saattoi innostua kaahailemaan. Tino palkittiin kisauransa aikana monilla ruusukkeilla.

Isänisänisä Shooter taas oli toista maata kuin poikansa. Pienetkin asiat hermostuttivat ja stressasivat sitä ja hermostuksissaan se alkoi temppuilla. Ori oli kärsimätön ja levoton, eikä malttanut pysyä paikoillaan. Ori oli erittäin taitava esteillä, koska oli vauhdikas ja esteillä tarvittiin vauhtia, mutta ei päässyt kisaamaan paljoa. Kuitenkin, ne kisat joissa ori kävi, se kisasi kunnialla ja menestyi hyvin.

Isänisänemä Hayline, kaunis, haikeamielinen tamma. Usein tuntui kuin Hayline eläisi omalla maailmassaan, omissa ajatuksissaan. Tamma ei oikein välittänyt maailman menosta, sävähti vain pikkuisen semmoista ääntä joka saisi muut hevoset pomppaamaan pystyyn. Kuitenkin tammasta huomasi että se kuunteli, sen korvat kääntyilivät joka suuntaan. Ratsastaessa Hayline kulki nätisti muodossa vaikka sitä ei pyytäisikään ja antoi automaattisesti kaikkensa. Tamma kilpaili niin koulu-, este-, kuin kenttäratsastuksessakin. Tamman mahtava kisaura on palkittu ruusukkein ja pokaalein.

Olisikohan niin, että Shotin isän puolen suku on enkeleitä ja emän puoleinen suku demoneita? Ainakin sen emän eli Farren isänemän Just A Breezen hampaita saa varoa ja toden teolla. Levoton tamma ei malta pysyä paikoillaan ja koska ihminen on sen sitonut kiinni, on aika purkaa sille vihat. Tamma oli ratsastaessa yhtä hankala, pukitteli ja yritti joskus nousta pystyynkin. Tamma heitteli päätään, joten pidätysavut eivät tulleet kunnolla läpi ja niitä yleensä tarvitsi, varsinkin kun tamma ryösti. Siis ei mikään ihanneratsu. Rouva ei juurikaan kilpaillut, ja jos kilpaili, niin huonolla menestyksellä.

Isänemänisä Hot Spot, aina valokeilaa hakemassa! Ja sen eteen ori teki mitä tahansa. Ori oli taitava kouluratsastuksessa kun ei ollut häiriötekijöitä, kuten tammoja tai kilpailevia oreja, lähistöllä. Joskus kilpailuissakin tuli ongelmia tämän jutun kanssa. Muutoin meni kylläkin todella hyvin, jopa Grand Prix-luokissa.

Isänemänemä Jumping Jester, kiva estetamma. Jess rakasti hyppäämistä ja pomppi ihan muuten vain vaikkei esteitä ollut näkyvissäkään, kuin pikkuvarsa! Tamma oli utelias kuin pieni lapsi ja työnsi aina turpansa joka paikkaan. Omenat olivat tamman lempiherkkua ja taskujen kaivelun tamma osasi parhaiten. Ratsastaessa tamma intoili todella paljon ja pidätteitä sai tehdä ettei tamma lähtenyt kaahottamaan minne sattuu. Esteillä tamma kuitenkin oli kuuliainen ja todella taitava, kisoissa varsinkin!

Jälkeläiset

Farrella on 3 jälkeläistä. Se on tarjolla jalostukseen.
s. 03.05.2015 kwpn t Jacintha At orista Eucarya Avery
s. 14.09.2017 kwpn o Attica At orista Amoun van de Halor
s. 12.10.2017 kwpn o Derrick At orista Danior v.d. Halor

Kilpailukalenteri

KRJ vaikeustaso:

11/10
  • Kouluratsastus 6927.88 p.
  • Tahti ja irtonaisuus 3655.38 p.
  • Kuuliaisuus ja luonne 3272.50 p.

  • KRJ Cup -sijoitukset:

    1 kpl
  • 30.04.2015 kutsu KRJ Cup GP: 8/183
  • Näyttelyt:

    0 sertiä
  • Päiväkirja ja muuta

    Varustelokero
    Koulusatula, yleissatula, kankisuitset Väreinä tummanruskea ja hopea Muut varusteet harmaita tai valkoisia
    Muuta huomioitavaa
    Tarhataan muiden tammojen kanssa.
    27.04.2015, kirjoittanut nekota – "Kuinka Farre päätyi tähän maailmaan ja tarina siitä eteenpäin"

    Atorinan ollessa vasta alkutekijöissään, oli mielessäni pari selvää päämäärää. Suosikkiorini, ensimmäinen menestyksekäs ja nyt jo edesmennyt Hot Shot tulisi saamaan varsan – varsan, joka jäisi minun luokseni asumaan loppuelämäkseen ja joka tulisi menestymään kouluratsastuksessa isänsä lailla. En tiennyt vielä tammaa, joka tulisi tämän varsan kantamaan tai milloin tämä tapahtuisi, mutta se tulisi tapahtumaan. Kun sitten olin shoppailemassa uusia siitostammoja Atorinaan, törmäsin Spite and Malice -nimiseen tammaan, jonka tiesin olevan täydellinen match Hot Shotin kanssa. Tamma muutti Atorinaan hyvin pian sen perustamisen jälkeen ja se siunattiin lempinimellä Pai. Kas kummaa, näiden kahden astutus sujui vaivattomammin kuin yksikään muu astutus, jota olin siihen mennessä ollut todistamassa. Ajantaju hämärtyi Atorinan alkuhetkinä, uusia hevosia tuli monia ja odotusaika oli kohta mennyt jo ohitse. Viimeiset viikot kuitenkin kulkivat hitaasti, madellen, tammavarsalla kun ei ollut minkäänlaista kiirettä maailmaan. Viikko tai pari lasketun ajan jälkeen putkahti maailmaan – taas helpoin synnytys mitä olin ikinä todistanut, vaikka kyseessä olikin Pain ensimmäinen varsa – maailman suloisin punaruunikko tamma, jonka valkoinen naama oli vielä niin paksun verikerroksen alla ettei siinä edes huomannut olevan valkoista. Hatarin jaloin tammavarsa nousi ylös ja löysi emänsä isän salamannopeasti. Kaikki oli sujunut niin helposti tämän varsan kanssa sen syntymään asti, että aavistelin jo pahaa – kohta ilmenisi jokin sairaus tai jotain vielä tapahtuisi. Siinä hetkessä en kuitenkaan voinut olla muuta kuin onnellinen katsellessani tuoretta emää ja vastasyntynyttä pikkuista sen rinnalla.

    Farren syntymästä asti se on ollut kaikkea muuta kuin tavanomainen varsa. Farren leikit sen varsa-aikoina muistuttivat enemmän koiranpentua kuin puoliveristä varsaa. Ehkä yksi Farren parhaista kavereista olikin toisinaan tarhoille karkaileva naapurin koira. Farre oli luonnollisesti hyvin kiintynyt emäänsä ja halusi jatkuvasti tämän huomiota. Pain satunnaisina hetkinä, kun se selvästi kaipasi vain omaa rauhaa, Farre härnäsi sitä kaikkein innokkaimmin ja raastoi monen hermoja oikein syvältä. En nyt menisi vannomaan, että Farre on tästä kovin paljoa aikuisiällekään tultuaan muuttunut, mutta ainakin tallin väki on jo täysin tottunut siihen ja osaa lähinnä nauraa huomionkipeälle, hypersuperenergiselle Farrelle.


    05.11.2017, kirjoittanut Isla – kouluvalmennus

    Sunnuntai tuli liian nopeasti, sillä valmennusten täyttämä viikonloppu olisi yhden tunnin jälkeen ohi, ja vaikka kyseessä oli työreissu, tuntui se lomalta, kun ei tarvinnut lapata lantaa omalla tallilla. Valmentaminen oli mieluisampaa, etenkin maisemien vaihtuessa ja valmennettavien ollessa jokainen erilaisia tapauksiaan. Viimeinen valmennus oli sovittu maneesiin, jonne Nekota saapuikin silmiäni hivelevän kauniin punaruunikon tamman kanssa. "Oih, tuollainen varsa," huokaisin ja katselin naisen nousevan tammansa selkään, joka steppaili paikoillaan välillä pärskähtäen innostuneena. Se lähti heti reippaaseen käyntiin, mutta sen tempo yhdistettynä vaativan tason koulutyöskentelyyn ei toiminut ollenkaan.

    "Otetaanpa ensin pohkeenväistöjä käynnissä, jos neiti Hätähousu alkaisi vaikka kuunnella sinua. Korjaa omaa ryhtiäsi samalla," sanoin ratsastajalle. Nekota teki selässä kovasti töitä ja se näkyi myös ulospäin. Tamman liikkeet olivat hienot ja kevyet hetken, mutta tänään se pöllöilyyn kerätty energia hävitti ne liikkeet toistuvasti pikakävelyksi. Hetken aikaa ratsukko teki pohkeenväistöjä käynnissä ja sen jälkeen ravissa loppupeleissä onnistunein suorituksin. Alkuverryttelyn jälkeen Farre alkoi jo liikkua kouluhevosen lailla, eikä hätiköinyt liikkeissään, vaan kuunteli ratsastajansa apuja keskittyneesti. Ratsukko nosti laukan ja samalla kerroin seuraavaksi tehtäväksi vastalaukat pitkille sivuille, laukanvaihto kulmassa ja seuraavasta kulmasta siirtyminen lävistäjälle, jossa tulisi esittää 15 laukanvaihtoa jokaisella askeleella. Se suoritettaisiin vain kaksi onnistunutta kertaa, sillä niin useat laukanvaihdot yhdessä tehtävässä on paljon pyydetty uudelta ratsukolta. Nekota ja Farre tekivät kuitenkin hyvää yhteistyötä laukassa ja saivat pyytämäni tehtävän suoritettua kaksi kertaa ilman ylimääräisiä toistoja - erittäin onnistuneesti siis.

    “Nuo ovat ne askeleet joita näytätte voittamillanne kilparadoilla?” Sanoin katsoen ratsastajaa kysyvästi ja sain myönteisen vastauksen. Ihastuin tamman laukkaan, joka näytti mukavalta istua ollen samaan aikaan lennokasta. Ei mitään pahaa sanomista laukkatyöskentelystä ainakaan minun valmentajan silmiini. Valmennuksen lopuksi otettiin vielä kootussa ravissa siirtymisiä piaffe-passage-piaffe, jotka sujuivat paljon paremmin kun tamma oli purkanut ylimääräisen energian laukkaharjoituksiin. Haikein mielin jouduin tältä osin sanomaan heipat ystävälle ja ihanalle tammalle, mutta seuraavat valmennusten täyttämät viikonloput olisivat vielä edessä.


    14.11.2017, kirjoittanut nekota – "Välillä menee hermot suhun"

    Valehtelisin, jos sanoisin, että Farren kanssa on aina kivaa. Joskus sen kanssa kaikki menee päin mäntyä ja päivän päätteeksi enemmän itkettää kuin naurattaa. Tänään oli ehkä vähän sellainen päivä. Jo aamusta asti Farre tuntui ilkkuvan minua kaikella energisyydellään ja riemullaan, kun olin juuri herännyt neljän tunnin yöuniltani ja yritin olla mukana aamutallia tekemässä. Kaiken lisäksi kahvi oli loppunut ja olin todella, todella pahalla päällä. Päätä särki ja hevosetkin nauroivat. Aamupäivävuorossa olevia tarhalaisia viedessäni kohti aitauksia, jo tarhassa ollut Farre päätti sitten häippäistä avonaisesti portista ja ampaista tallipihan toiselle puolelle. Sen kummempaa herätystä en tarvinnut, vaan lähdin tamman perään. Minua karkuun juokseminen tuntui siitä varmaan joltain leikiltä – aina vähän kauemmas kun olin juuri saamassa siitä kiinni. Hermothan siinä paloivat ja totaalisesti, ja Farren lopulta kiinni saatuani vein sen vain takaisin karsinaansa, antaa olla siellä jumalauta. Jumal’ auta tosiaan, mikä sydäntäsärkevä ääni siitä lähti, kun jätin sen yksin puolityhjään talliin, kaikki sen kaverit jo tarhantamassa. Yritin kovettaa sydämeni ja kävellä vain pois, mutten voinut kuunnella sitä ääntä enää kauempaa. Palasin takaisin ja Farre rauhoittua samantien, katsellen minua hyvin viattomilla silmillään. “Et sä pahaa tarkoita, mä tiedän sen”, mutisin tammalle rapsuttaessani sen valkoisen koristamaa naamaa. Laitoin siis riimun takaisin jo rauhoittuneen tamman päähän ja vein sen tarhaan, tällä kertaa kaikessa rauhassa, lukuunottamatta sitä spurttia ja pukittelunäytöstä, jonka Farre antoi päästessään kirmailemaan hevoskavereidensa kanssa.


    01.12.2017, kirjoittanut Molly – kouluvalmennus

    Tänään saisin valmentaa KWPN-tamma Farrea ja Nekotaa. Saavuin kerrankin vähän ajoissa tallille ja Nekota oli vasta saapunut maneesiin kävelemään alkukäyntejä. Jutustelimme alkuun hevosesta, joka olikin uusi tuttavuus minulle. Nekota kertoi tamman olevan energinen ja että sen on vaikea keskittyä tehtäviin jos se ei ole saanut purettua energiaansa. Hevonen minun makuuni, vaikka toki älyttömyyksiin menevä energisyys onkin lähes yhtä inhottavaa kuin laiskalla hevosella ratsastaminen.

    Alkuverryttelyssä käskin Nekotaa kiinnittämään huomiota omaan kevennykseen ja istuntaan. Hidas kevennys ja vakaa, hevosen kyljessä kiinni lepäävä pohje toikin hieman hätäiseen ja jännittyneeseen tammaan rentoutta ja rauhoitti vähän sen ravia. Nekota sai verkata pitkään ja rauhassa tehden mielensä mukaan ympyröitä ja muita ratsastusradan teitä vapaasti suuntaa vaihdellen sekä laukassa että ravissa. Pikkuhiljaa Ferre alkoi ottaa isompaa ja rennompaa askelta ja rentoutua ja meno alkoi näyttää paremmalta.

    Välikäyntien jälkeen aloitimme tällä kertaa laukkatyöskentelyn keskiympyrällä. Nekotan tuli ratsastaa istunnallaan eteen ja pitää tasainen tuntuma ohjalla ja sitten hidastaa laukkaa mahdollisimman paljon istuntaa käyttämällä. Ensin Ferre ei meinannut kuunnella hidastavaa isuntaa ja Nekota joutui käyttämään aika paljon ohjaa, jonka seurauksena tamma jännityi. Sitkeästi toistojen jälkeen ja istunnan tärkeyttä korostaen tehtävä alkoi sujua ja tamma kuunnella ratsastajaansa. Saatoimme jatkaa samaa tehtävää ravissa, joka menikin heti paremmin kuin laukassa. Teimme muutamat toistot molempiin suuntiin ja päätin että nyt on hyvä aika lopettaa työskentely koska hevonen tuntui ja näytti niin hyvältä ja aloittaa loppuverryttely.