Atorina

Luna ei omista nimeä Lunatica turhaan, sen opin aika nopeasti tamman syntymän jälkeen. Kimo kaunokainen on kaikkea muuta kuin ihana pullaponi - sen kauneus tosiaan hämää. Upea KTK-I palkinnon ansainnut isä Dagger on yksi lempikasvateistani, ja kun valitsin sille tammaa, josta jättäisin varsan kotiin, huomasin olevani hyvin nirso. Ei tämä ole hyvä, mietin lähes jokaisen yhdistelmän kohdalla. Sonatina, joka on ollut Atorinassa pitkään ja on Daggerin toinen varsa, osoittautui pettymykseksi kaikilla muilla osa-aluilla, paitsi niillä, joiden pitäisi merkitä. Tamma oli aivan liian kiltti pärjäämään Atorinan kovassa, hampaiden muotoisessa ympäristössä. Kouluradoilla tamma kyllä pärjäsi mainiosti ja miksei myös näyttelyissä, olihan se isänsä tytär. Mietin Daggerille sopivia tammoja ja harkitsin jo lähtemistä Atorinan ulkopuolelle tammajahtiin, kun mieleeni juolahti vanha hetken mielijohteen ostos - Lealani F. Se upea Faconden kasvatti oli kaikkea muuta kuin lälly, enkä ymmärtänyt kuinka olin voinut jättää tamman niin taka-alalle tutkiasseni sen upeaa sukutaulua. "Tämä se on!" hihkaisin siskolleni ja hän tiesi heti, mistä puhuin, kun ääneni nousi melkeinpä pelkäksi kimitykseksi.

Jo tiineyden aikana Lealani paisui sellaiseksi palloksi, että olin satavarma, että se räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Tamma oli lopen uupunut aamusta iltaan, eikä ollut normaali torahampainen itsensä sitten yhtään. Kuitenkin, kun Lunatica syntyi, Lealani oli kuin uudestisyntynyt itsekin ja huolehti esikoisestaan niin hyvin kuin kukaan voi huolehtia kenestäkään.

Nimi Lunatica tuli aivan sattumalta. Siskoni oli varma, että manasin tämän tamman nimeämällä sen hulluksi, mutta minä arvelin kasvattavani enkeliä. Siltä tamma ainakin näytti. Melko nopeasti minulle tuli selväksi, mikä oli homman juju - se olikin demoni. Ratsastamista harjoitellessa lensin useammin selästä kuin koko ratsastusurani aikana, ja Luna näytti vaan nauttivan siitä, kun naamani kaivautui taas kentän pohjaan. Onneksi tätä ei jatkunut pitkään, muutaman vuoden vain. Heh heh.

Jos totta puhutaan, tamma on ollut minulle sekä vaativin että palkitsevin hevonen Atorinassa, ja se on vasta neljävuotias. Näen jo sen potentiaalin koulukentillä - aivan kuin isänsä, vaikka tammalla onkin enemmän samaa näköä emänsä kanssa.