Mutala Oriit Tammat Kasvatus

Hipsutellen

KTK-II, SLA-I
  • Hipsutellen "Hippu", VH17-018-1546
  • suomenhevonen, tamma

  • 153cm, rautias
  • syntynyt 01.08.2017 6-vuotias
  • yleispainoitteinen, ko: HeA re: 110cm

  • kasvattanut Emmi Tuukkanen evm
  • omistaa nekota (VRL-09525)
  • Kuvat © kuvaajat eivät halua nimeään mainittavan
  • Tämä on virtuaalihevonen. Kaikki sivuilla oleva tieto on keksittyä.
  • This is a sim game horse. Everything on this site is fictional.

  • 20.02.2018 SLA-I (14 + 22 + 18 + 20 + 20 = 94p.)
  • 31.03.2018 KTK-II (18 + 17 + 18 + 17 = 70p.)
  • Hippa, Hippu, Hipsu... Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja se oikeasti on todella kiva tamma, se on kaikkien kaveri oli kyseessä sitten eläin tai ihminen. Luonteensa vuoksi nuorta tammaa voisi luulla vanhaksi ruunaksi, semmoinen elämää nähnyt ja lempeä katse sillä on, vaikka ikää on niin vähän vielä. Erityisesti mut nähdessään Hippa ravaa tarhanportille odottamaan, tulisinko rapsuttelemaan tai hakemaan sen töihin. Sen työmotivaatio on todella korkea ja toivottavasti pysyykin sellaisena, sillä kilpaura odottaa.

    Hoitaessa Hippa voi olla kiinni tai vapaana, se on opetettu seisomaan aloillaan hoidon ja varustuksen ajan. Välillä saattaa askel mennä eteen, taakse tai sivulle, mutta silloin riittää napakka huomautus "seiso". Se on käsky joka toimii hoitaessa, taluttaessa ja ratsastaessakin. Hipan kasvattaja on hevosmiestaitaja, joten sen kanssa on tehty valtavasti maastakäsin töitä. Kanssani se toimii kuin ajatus, kuten kasvattaja sanoikin; "Kun Hipsu kiintyy ihmiseen, se tulee olemaan uskollinen ja ajatuksella toimiva ystävä!". Uskon kasvattajan sanoihin täysin, sillä jo lyhyessä ajassa Hippa kulki vierelläni ilman varusteita tarhassa ja aamuruokien jaossa se on ensimmäisenä tervehtimässä turvallaan tökkien.

    Ratsuna Hippa on eteenpäinpyrkivä, kuuliainen ja se kokoaa itsensä hienosti estehevoseksi. Hippa ei kaahota pää korkealla, vaan se liikkuu huolitellusti ja tarkasti, jos selässä oleva ihminen vain osaa ratsastaa sitä oikein. Liian epäselvät avut saavat tamman kulkemaan aivan väärin, kuten varmasti minkä tahansa hevosen. Hipan kanssa pitää myös olla helläkätinen, se on tottunut hentoon käteen ja enemmän vartalolla tehtäviin apuihin. Tammalla pitää siis oikeasti ratsastaa, eikä vain matkustaa ja ohjata. Se toimii kaikista parhaiten painoavuilla, enkä minä kotona ratsastaessa käytä välttämättä edes suitsia sillä, koska Hippa toimii kaulanarullakin tai vaikka ilman sitäkin. Koulupuolella tamma taitaa perusjuttujen lisäksi pari vaativampaa liikettä, mutta selkeästi siinä on estehevosen luontoa. Se hyppää hienosti ja tarkasti, eikä harrasta kieltämistä ollenkaan. Maastoesteilläkin se menee lujaa, mutta hallitusti liitäen jokaisen esteen yli. Kilpapaikoilla Hippa ei häiriinny muista hevosista, eikä ihmisistä. Se on valppaana korvat höröllään, mutta kuuntelee hoitajaansa ja ratsastajaansa vaikka ympärillä olisikin meteliä. Luonteen kirjoittanut Isla

    Suku

    isä Horisontti
    voikko, 159cm
    evm
    ii. Kahlekunkku
    vkk 160cm
    iii. Kolmaspyörä
    iie. Hetken Huuma
    ie. Iltamaisema
    vrt 150cm
    iei. Ilokilleri
    iee. Maalaan Maisemaa
    emä Heilutellen
    vaaleanrautias, 150cm
    evm
    ei. Bensaa Suonissaan
    rt 155cm
    eii. Vauhdin Hurmiossa
    eie. Vadelmasuukko
    ee. Kepsutellen
    vrt 153cm
    eei. Kopina
    eee. Töpinän Ellen

    1. s. 01.09.2017 suomenhevosori Tiusan Pahalapsi i. Pahankannattaja
    2. s. 01.10.2017 suomenhevostamma Tiusan Rallitellen SV-II i. Ralli-Rami
    3. s. 05.11.2017 suomenhevostamma Mutalan Harhaluulo i. Kaipuun Keksitty
    4. s. 20.12.2017 suomenhevostamma Mutalan Sipsutellen i. Sudenpoika

    Isä Horisontti oli kuvankaunis pitkäharjainen voikko. Sillä oli erittäin hienot liikkeet, mutta kärsimätön luonne jonka takia kouluratsua siitä ei koskaan koulittu. Esteillä 159cm korkea Horisontti loisti taidoillaan ja se rakasti esteiden hyppäämistä enemmän kuin aamukaurojaan. Horisontilla kilpailtiin aluetasolla 120cm luokissa ja se oli kilpailuissa usein ainoa suomenhevonen luokassaan. Ori kilpaili koko ikänsä, kunnes se laukkasi taivaslaitumille 19-vuotiaana suolikiertymän vuoksi.

    Isänisä Kahlekunkku oli varsasta lähtien hieman erikoinen tapaus, joka kuitenkin hurmasi ihmisten sydämet ympärillään. Pieni ja pyöreä voikko ori oli erittäin huumorintajuinen tapaus, nimensäkin juontaa tositapahtumiin kun se alle kuukauden ikäisenä alkoi harjoittaa Houdinin hommia tallin väen piristykseksi. Kunkku kilpaili kenttäratsastuksessa helpolla tasolla ja se kerkesi startata pari CIC1 luokkaa myös. Ori menestyi kenttäradoilla vaihtelevasti, riippuen aina sen omasta fiiliksestä. Fiilis sillä nimittäin vaihteli usein, eikä kukaan osannut sanoa oliko sillä enemmän hyviä vai huonoja päiviä. Kahlekunkku jätti kolme varsaa, se nukkui ikiuneen omalla pellollaan kun parantumaton jännevamma vei elämänilon.

    Isänemä Iltamaisema oli sirorakenteinen vaaleanrautias 150cm korkea tamma jonka elämäntehtävänä oli ratsastuskoulussa kehän kiertäminen. Ystävällinen ja kaikkiin luottava tamma oli erittäin hyvä tehtävässään, sillä se sopi tasonsa vuoksi vaativillekin tunneille sekä luonteensa vuoksi myös aloitteleville ratsastusharrastelijoille. Ratsastuskoululaisten kanssa se myös kiersi muutamia seuran kisoja ja seuran mestaruuksia esteillä sekä koulussa. Esteet olivat kuitenkin tamman vahvuus, sillä se oli rohkea hyppääjä ja peloton eteenpäinmenijä. Tamma ei ollut se tyylipuhtain suorittaja ja se olikin aikamoinen rakennekukkanen, mutta silti se pärjäsi estekisoissa. Iltamaisema eli 25-vuoden ikään jättäen jälkeensä kaksi varsaa. Se lopetettiin vanhuuden vaivojen vuoksi.

    Emä Heilutellen oli vaaleanrautias 150cm suomenhevostamma. Heliksi kutsuttu hevonen oli luonteeltaan lempeä ja tottelevainen, mitkä onkin hyvät piirteet periyttää jälkeläisillä. Helillä kilpailtiin esteratsastuksessa, sekä koulua pieniä luokkia vaihtelun vuoksi. Esteillä tamma oli erittäin taitava ja pienen siron rakenteensa ansiosta se oli todella ketterä mennen radan tiukimmatkin mutkat nopeimmassa ajassa. Heliltä jäi maailmaan kaksi jälkeläistä, se menehtyi kotipellolleen eläinlääkärin lopettamana.

    Emänisä Bensaa Suonissaan oli rautias 155cm korkea ori, jossa virtasi ehta estehevosen veri. Sillä oli hyvä rakenne nimenomaan estehevoselle ja sen takia se saikin ensimmäisen palkinnon ratsuhevosten kantakirjassa. Se kilpaili esteratsastuksessa 120cm luokissa, jonka lisäksi sillä mentiin satunnaisesti kenttää helpolla tasolla. Orilla oli temperamenttia ja vauhtia joka tilanteeseen, eikä se sopinut kenen tahansa käsiin. Ori periytti jälkeläisilleen temperamenttisuutta, sekä erinomaisia hyppytaitoja. Se sai kuusi jälkeläistä elämänsä aikana ja kaikki niistä este-/kenttäratsuja. Bensaa Suonissaan sai ähkyn 20-vuotiaana, joka oli sille kohtalokas.

    Emänemä Kepsutellen oli sympaattinen ja kiva tamma, josta kaikki pitivät kotipaikalla. Hoitaessa se oli utelias, mutta rauhallinen joten se sopi lapsillekin jopa ensimmäiseksi hoitohevoseksi. Päästessään radalle rauhallisuus kuitenkin kaikkosi ja tammasta tuli hetkessä kilpatykki, joka liisi jokaisen esteen yli pelkäämättä. Se hyppäsi rataesteitä 110cm luokissa aluetasolla ja välillä sillä mentiin myös kenttää tutustumisluokassa. Tamma päätettiin kantakirjata sen kivan rakenteen ja liikkeiden takia, se ratsusuunnan kantakirjauksesta II-palkinnon. Kepsutellen oli myös erittäin hyvä äiti varsoilleen, huolehtivainen ja tarkka. Tamma sai viimeisen jälkeläisensä 16-vuotiaana, mutta kaikkien suruksi se menehtyi viimeisen varsan synnytykseen. Varsa selvisi hengissä keinoemon avulla. Sukuselvityksen kirjoittanut Isla

    Kilpailutulokset

    KRJ taso 7/4
    Kouluratsastus 3232.05 p. Kuuliaisuus ja luonne 2263.54 p. Tahti ja irtonaisuus 968.51 p.

    ERJ taso 7/5
    Esteratsastus 3430.66 p. Hyppykapasiteetti ja rohkeus 1167.12 p. Kuuliaisuus ja luonne 2263.54 p.

    Cup-sijoitukset
    31.12.2017, KRJ Cup, Helppo A :: 5/149
    31.12.2017, ERJ Cup, 100cm :: 4/104

    Näyttelyt
    Ei vielä tuloksia.

    Päiväkirja ja valmennukset

    03.08.2017 – päiväkirjamerkintä – kirjoittanut Isla: Hippu saapui taloon

    "Myynnissä kuvankaunis voikko suomenhevostamma, nuori vielä ja sukunsa puolesta on valmis mihin vain. Tervetuloa katsomaan ja kokeilemaan tallillemme. 5500€" Hevosfoorumilla törmäsin tuohon tekstiin ja kuvaan tammasta, joka oli oikeasti ilmoituksen mukaisesti kuvankaunis. Tammapihattoon mahtuisi vallanmainiosti voikko kaunotar, jonka suvusta löytyi kivoja nimiä estepuolelta. Tavarat autoon, käteiset lompakkoon ja suunta kohti Suomenniemeä katsomaan tammaa nimeltä Hipsutellen.

    Ensivaikutelma tammasta oli todella mukava. Sain itse hakea sen tarhasta ja vaikka olinkin tuntematon ihminen kyseiselle hevoselle, se tuli luokseni silti hamuilemaan porkkanoita ja käveli vierelläni nätisti talliin. Sain myös mahdollisuuden koeratsastaa sen kaikki askellajit läpi. En voinut kuin ihastua pitkiin ja lennokkaisiin liikkeisiin ja se työninto mikä tällä tammalla oli sai minut tekemään ostopäätöksen samantien. Näin meille saapui ensimmäinen estepainotteinen suomenhevonen, muiden yleispainotteisten joukkoon.


    05.08.2017 – päiväkirjamerkintä – kirjoittanut Isla: Hippu ja Isla tahtoo kunnon kentän

    Talutin rauhallisesti kävelevää tammaani aamulla kohti pellolla olevaa "kenttäämme". Jarno tuli perässä Rillan kanssa, jolla oli ensimmäistä kertaa suitset päässä kuolaimineen. Hippa toimi Rillalle esimerkkinä, sillä tamma oli käynyt läpi jo kaikki opiskeluvaiheet ennen ratsastamista. Se ei reagoinut mitenkään takana kulkevan parivaljakon säätämiseen ja välillä peltoalueella kaikuviin Jarnon komentamisiin. Se jatkoi tallustamista vierelläni, välillä vain vilkaisten taakseen mitä se paras kaveri siellä touhuaa ukon kanssa.

    Pellolle päästyämme kiristin satulavyön ja laitoin jalustinhihnat Markin jäljiltä minulle sopivaksi. Loikkasin kevyesti siron tamman selkään ja kannustin sen pohkeillani käyntiin kentän portista sisälle. Hippa totesi, että kentälle kävely toimi hyvin alkukäynneistä ja alkoi heilutella päätään sen merkiksi, että vauhtia voisi vähän kiihdyttää. Annoin tammalle ääneen käskyn "ravi" ja se lähti hölkkäämään kentälle muodostuneella uralla tottuneena alkuverryttelyyn liittyviin rutiineihimme. Kymmenisen minuuttia mentiin rennoin ohjin välillä suuntaa vaihdellen ja tehden ravi-käynti-ravi-siirtymisiä kumpaankin suuntaan. Alkuhölkän jälkeen kokosin ohjia paremmin käteeni ja Hippakin heräsi heti aamuisesta pöhnästään. Se alkoi koota itseään ja takaosa alkoi polkea enemmän alle. "Tässä on paras nuori hevonen, jota olen ratsastanut viiteen vuoteen." Mainitsin kentän aidan toisella puolella työskentelevälle Jarnolle, jolla taisi olla hieman auktoriteettiongelmia Rillan kanssa. Tai Rillalla oli ongelmia suussaan kilisevän metallin kanssa. Luotin kuitenkin mieheeni, enkä mennyt koskaan koulutuksen väliin, sillä Jarnolla oli melkein yhtä hyvä hevoskokemus kuin minulla, ainoana erona se, että minä olin keskittänyt elämäni puoliverisiin ja hän on aina ollut suomenhevosten keskuudessa. Ajattelin ottaa kentän halkaisijalla parit temmonlisäykset ravissa, mutta heti ensimmäisellä onnistuneella lisäyksellä Hippa kompastui ja me kummatkin olimme lähellä mennä naama edellä maahan. Tamma sai kuitenkin pian korjattua askeleensa ja minä istuntani, mutta koko loppuratsastuksen ajan huomasin Hipan jännityksen, se ei enää pystynyt rentoutumaan kentän pohjalla, jossa ei ollut edes kunnollista pohjaa. Nurmikkoa ja hiekkaa siellä missä oli eniten kavionjälkiä. Nyt jos koskaan aloin miettiä kentän pohjittamista, sillä a) Ratsutusta varten oli pakko olla kunnollinen alue ja b) Vielä ei ole maa jäässä ja talven aikana ylimääräinen hiekka tamppaantuisi mukavaksi pohjaksi. Tallille kun päästiin takaisin kahdentoista aikaan, niin hevosen hoidettuani marssin suoraan takaisin toimistoon soittelemaan ja katselemaan internetistä rakennusurakoitsijoiden tarjouksia.


    14.08.2017 – estevalmennus – kirjoittanut Saila

    Isla verrytteli tammaansa Hippua rennon rauhallisesti ja ihailin miten kauniisti voikko tamma kulki. Hienoeleisesti pitkin askelein ja erittäin hyvin koottuna Hippu ei edes näyttänyt suomenhevoselta, varsinkaan niin nuorelta mitä tamma oli. Alkuverryttelyjen jälkeen ratsukko sai siirtyä suorittamaan maapuomeja, joita olin asetellut tasaisesti 5 peräkkäin. Hippu nosteli jalkojaan hienoeleisesti kolauttamatta yhteenkään, ainoastaan vauhti meinasi hiipua tarkkuuden tieltä joten kehotin Islaa pitämään pohkeet lähellä puomejakin ylittäessä, että takapää pysyisi kunnolla liikeessä. Ratsukko teki työtä käskettyä ja Hippukin alkoi innostua hommasta, sillä se alkoi tekemään töitä ahkerammin pelkästään puomienkin parissa. Kaarsin puomit vielä kiemurauralle, jotta tehtävä olisi hieman vaikeampi.

    "Muista suora lähestyminen, vaikka tiet ovatkin mutkia. Älä anna sen astua vinossa puomin yli." Muistutin ratsastajaa ja Isla alkoikin tehdä sisäpohkeella ja ulommalla ohjalla töitä, jotta Hippu menisi kaarteet tarkasti ja lähestyisi puomeja suoraan. Tehtävä oli selvästikin liian helppo puomitasolla ratsukolle, joten 3 viidestä puomista muuttui kiemurauralla 50cm korkeiksi kavaleteiksi. "Puomi, kavaletti, puomi, kavaletti, kavaletti, voit Isla kokeilla ensin ravissa ja nostaa sitten laukan." Neuvoin taas ratsastajaa. Isla ohjasi Hipun ensimmäiselle puomille reippaassa ravissa ja kavaletin ylityksen jälkeen hän nosti laukan. Hippu tosin ampaisi turhan kovaa vauhtia eteenpäin laukalla, joten ratsukko laukkasi kerran kentän ympäri ja sen jälkeen suuntasi taas kiemurauran tehtävälle. "Noin, hyppy, hitaampi tempo ja hienosti menee!" Kommentoin väliin ja katsoin ratsukon tarkkaa työskentelyä. Teimme koko valmennuksen ajan tarkkuustehtäviä, eikä esteiden korkeus noussut yli 60 senttimetrin kertaakaan. Valmennuksen jälkeen jäin vielä katselemaan ratsukon loppuverryttelyjä ennenkuin lähdin.


    01.09.2017 – päiväkirjamerkintä – kirjoittanut Isla: Hippu synnyttää!

    Hippu oli ollut viimeiset kaksi päivää armottoman levoton ja sen herttaisen ystävällinen luonne tuntui olevan historiaa. Rosa ja Rilla saivat kyytiä aina tullessaan lähelle, eikä Hippu sietänyt meitä ihmisiäkään lähellään. "How the hell she became like a monster?" Mark kysyi minulta yksi päivä loimittaessaan Hippua, sillä hän oli saanut komean mustelman käsivarteensa. "She is pregnant, you're a guy so you can't understand it", minä vastasin ja hieman epävarmasti lähdin itsekin hakemaan Hippua siirtääkseni sen varsomiskarsinaan yöksi. Tänä yönä se varmasti tapahtuisi, tunsin tammani niin hyvin ja iltapäivällä se oli alkanut jo pyörimään etsien hyvää paikkaa maata pihatossa. Päästyäni tarhanportille Hippu puhisi ja oli jo makuuasennossa pihaton oven suulla. Rosa ja Rilla katsoivat rouvan puhisemista kauempaa korvat hörössä, uskaltamatta kuitenkaan lähestyä hormonihirviötä. Kävelin tammani luokse ja se katsoi minua alta kulmiensa hieman säälittävän näköisenä ja minä herkistyin, sillä rakas voikkoni näytti siltä kuin pyytäisi apua tukalaan oloonsa.

    Nappasin sen riimunnaruun ja hieroin sen takapäätä, joka selvästi oli kipeä supistuksien alkaessa. Tamma nousi ylös ja antoi minun taluttaa sen karsinaansa, ilman elettäkään hirviömäisestä käytöksestä. Annoin sille karsinassa melassivettä ja jäin sen luokse hieromaan sen vartaloa Hipun näyttäessä helpottuneelta minun avustuksestani. Tamma todellakin luotti minuun ja juotuaan muutaman hörpyn makeaa vettä, se kävi taas makuulle ja alkoi puhista minun kyykistellessä siinä vieressä. Yhtäkkiä, ilman mitään ennakkovaroitusta tamma jäkitti kaikki lihaksensa ja yhdellä ponnistuksella varsa pötkähti karsinan olkipatjalle. "Hieno tamma, hienon hieno tammani!" Minä hihkaisin ja suukotin väsynyttä tammaani poskelle. Hippu ei jaksanut ponnistuksen jälkeen vielä liikkua, joten varovaisesti siirryi varsan luo avaten kalvot sen ympärillä ja kuivasin sen honkeloa vartaloa oljilla. Tamma katseli makuuasennosta vierellä, eikä se tuntunut kiinnittävän huomiota siihen, että hipelöin sen pientä aarretta. Kaikki kävi niin helvetin äkkiä, etten tiennyt ollenkaan miten reagoida asiaan. Ensimmäinen kasvattini, hienon hieno rautias orivarsa makasi olkipahnalla ja minun kaikista rakkain hienon hieno tammani siinä vierellä höristen ja tuijotellen minua sekä varsaa vuorotellen.


    28.09.2017 – päiväkirjamerkintä – kirjoittanut Isla: Mä haluan luomuastutuksen

    Halusin Tiusaan itselleni jälkeläisen Hipulta ja alunperin aloin etsimään vain voikkoja oreja saadakseni voikon varsan itselleni. Tarjonta ei kuitenkaan miellyttänyt minua ja pari kivaa yksilöä olivat aivan liian kaukana. Olin saanut päähäni haluta tällä kertaa orin, joka astuisi tammoja luomuna ja sekin rajasi vaihtoehtoja. Väsymys alkoi painaa illalla ja päätäkin särki, kun olin pönöttänyt muutaman tunnin pimeässä huoneessa tietokoneeni äärellä. Kävin hakemassa toisen kupillisen kahvia ja istahdin taas selailemaan talleja, kun törmäsin Rätvänän suomenhevosiin. Etelä-Suomessa sijaitseva talli ei ollut pitkän matkan päässä ja siellä asui Ralli-Ramiksi nimetty ruunikonkimo ori. Ihastuin siihen välittömästi lukiessani sen luonteesta, suvusta ja päätöksen sähköpostiviestistä tein kun näin orin kilpailleen yleispainotteisesti ja voittaneen laatuarvosteluista I-palkinnot esteiltä ja koulusta, sekä II-palkinnon kenttälaatiksista. Pääsin myös katsomaan oria paikan päälle ennen astutusta ja päätökseni oli entistäkin varmempi saadessani hoitaa hevosen itse ja katsoa sen liikkeitä irtojuoksuttaessa. Kerroin HM:lle toiveeni luonnollisesta astumisesta ja nainen tarjoutuikin ystävällisesti kuljettamaan orinsa meille Hipun seuraavan kiiman aikana.

    Hipulle tämä on toinen varsa, eikä varmasti viimeinen sillä haluan rakkaasta tammastani useampiakin jälkeläisiä kotiin ja maailmalle. Olin erittäin otettu omistajan suostuessa ajamaan bensarahoja vastaan Tiusaan orinsa Rommin kanssa, jotta saisin toivomani luonnollisen astutuksen. Rommi asusteli meillä viikon verran Hipun kiiman aikaan ja pariskunta sai kuherrella omassa tarhauksessaan ihan rauhassa. Pitkäharjainen komistus otti tammani erittäin hienovaraisesti vastaan, vaikka Hippu alkuun vastustelikin ideaa ja näytti prinsessamaisen puolensa. Eläinlääkäri totesti tamman kerrasta tiineeksi, jonka jälkeen alkoi tallimme kuudennen jälkeläisen odotus. Kaunis pieni tammavarsa syntyi varsomiskarsinan olkipatjalle 1.päivä lokakuuta aloittaen kuukauden tallilla iloisin mielin.