Mutala Oriit Tammat Kasvatus

Kalmapiru

  • Kalmapiru "Kassu", VH17-018-1682
  • suomenhevonen, ori

  • 155cm, ruunikko
  • syntynyt 14.04.2016 14 vuotta
  • koulupainoitteinen, taso: Helppo A

  • kasvattanut Jenna Haapala evm
  • omistaa nekota (VRL-09525)
  • Kuvat © Hippos / Pirje Fäger-Pintilä
  • Tämä on virtuaalihevonen. Kaikki sivuilla oleva tieto on keksittyä.
  • This is a sim game horse. Everything on this site is fictional.

  • KTK-kelpoinen
  • Kalmapiru on ihan sika. Se ei ole saanut minkäänlaista tapakasvatusta ja sen huomaa nykyään jo aikuisiällä olevasta hevosesta. Ori arvostaa omaa tilaansa enemmän kuin mitään muuta ja se pitää häiriönä kaikkia hoitotoimenpiteitä jotka siihen kohdistuu. Jos se saisi itse päättää niin se tapittaisi tarhan nurkassa mielellään vaikka koko elämänsä, lukuunottamatta kesäaikaa kun voi tapittaa ruohon keskellä laitumella. Arvata saattaa, että sen tarhasta kiinni ottaminen ei ole maailman helpoin homma. Jos tämä kaviollinen sikapossu omistaisi sormet, se luultavasti näyttäisi sitä ihmisille ja juoksisi samalla karkuun taakse katsomatta. Allekirjoittanut antoi Kalmapirulle lempinimen Kassu, kun taas muut tallilaiset kutsuvat sitä kauniilla nimityksillä "Piru" ja "Paholainen". Kassu ei ole yllättäen kovin vaikea hoitaa, sillä se ei käytä voimakeinoja päästäkseen ihmisestä ympärillään eroon, mutta hoitamisen tulee tapahtua tallin käytävällä kiinnitettynä. Oma karsina on pyhä paikka, jonne tunkeutuja saa kokea orin hampaat ihollaan. Käytävällä Kassu tyytyy vain luimimaan ja irvistelemään yksinään, osaa se onneksi paikoillaan seistä. Varustaminenkin sujuu yleensä pelkästään irvistelyn merkeissä, vaikka satulavyötä kiinni laittaessa pullistellaankin niin, että jos ratsastaja ei sitä muista kiristää on satula valahtanut kyljelle selkään noustessa. Eläinlääkäri on pahinta pohjasakkaa ikinä ja Kassu joudutaankin rauhoittamaan eläinlääkärin käydessä, jotta mahdolliset toimenpiteet pystytään edes tekemään. Kengittäjästä ei välitetä, mutta ei se jalkojansakaan nosta homman helpottamiseksi jolloin orin koko paino nojautuu kengittäjän käsiin.

    Tarhakäyttäytyminen on Kassulla ihan hyvällä tolalla. Se ei seurustele muiden hevosten kanssa, eikä kulje laumassa niinkuin hevoset yleensä (hei haloo olet H-E-V-O-N-E-N, eli laumaeläin!). Kassu viihtyy omissa oloissaan ja kuten aiemmin mainitsinkin niin jos ori saisi päättää, se tapittaisi siellä samassa nurkassa lopun elämäänsä. Muut hevoset se häätää ympäriltään hampaiden ja kavion uhalla kotona, jonka meidän muut pojat on onneksi oppinut ja pysyvät kaukana. Taluttaessa Kassu perseilee milloin pomppimalla, milloin ottamalla turhia ylimääräisiä spurtteja ja taluttaja saakin olla koko ajan tarkkana sekä kädet kipeänä narua kiinni pidellessä. Kassulle tulee laittaa ketjuriimunnaru kotona taluttaessa ja kisa-/valmennuspaikoilla sitä ei oteta edes autosta ilman suitsia.

    Ratsastaessa Kassu on luupäinen ja säpäkkä ratsu. Samanlainen sikailu jatkuu selästäkin käsin, jos sille annetaan sen verran valtaa joten ratsastajan tulee olla erittäin määrätietoinen ihan heti alkuunsa. Ori ei sovellu pienillä ja hennoille ratsastajille sen ollessa raskas päästään ja menevä luonteeltaan. Joskus tuntuu, että ihan sama mitä tekee niin hevonen ei yksinkertaisesti halua kuunnella ja olisi ihan sama luovuttaa siihen paikkaan. Luovuttaminen on kuitenkin ihan vihoviimeinen teko mitä Kassun kanssa kannattaa tehdä, sillä muuten perseily ja sikailu jatkuu entistä pahempana seuraavalla ratsastuskerralla. Koulun vääntäminen on orin mielestä aivan liian tylsää ilman pientä twistiä meininkiin. Täytyy sanoa, että jos hevosen taso olisi muiltakin liikkeiltä vaativaa niin ainakin se saisi pirueteista pisteitä koulukilpailuissa. Piaffea mennään aina kun ratsastaja junnaa liikaa paikoillaan ja pari levade-liikettäkin se on näyttänyt kyllästyessään. Kyllähän Kassu oppisi ja osaisi, jos se millään viitsisi antautua ja ruveta opettelemaan uusia asioita. Kaikki tämä sikailu ja kamala käytös on johtanut siihen, ettei me päästä niitä helpon B:n luokkia pidemmälle.

    Esteillä ratsastajan kannattaa keskittyä sisäänhengittämiseen ja hengissä radalta pääsemiseen, sillä Kassun kanssa mennään lujaa (mutta matalalta..) eikä meno pysähdy kovin hennoin ottein. Voi kuinka usein on tullutkaan mietittyä, että laitan sille norsujarrut suuhun jotta se saataisiin pysähtymään eikä kaahaamaan. Alta metrin korkuiset esteet ylitetään vielä ihan ok-suorituksella, mutta vähänkään korkeammat olisi jo itsemurhan yritykseen viittaavia tekijöitä. Kassu ajattelee, että tyyli on vapaa kunhan läpi päästään. Se kaahottaa kohti estettä korvat ratsastajan suussa ja hyppää niin (anteeks Kassu) kamalalla tyylillä, että katsojat saattavat miettiä miten ihmeessä ne pääsi tuon yli. Maastossa Kassu ei ole turvallinen ratsu selästä käsin ainakaan toistaiseksi, joten sen kanssa maastoillaan taluttajan kanssa niin pitkään kunnes oikeasti paha ryöstämisongelma on saatu kiinni. Mut hei, sillä voi ajaa ja se on ihan ok silloin!

    Kilpapaikoilla Kassu on (valitettavasti) ihan oma p*skapää itsensä, turha edes olettaa sen käyttäytyvän jotenkin herrasmiesmäisesti kilpailupaikoilla. Onneksi se sentään osaa käyttäytyä autossa, mutta viereen kannattaa laittaa tamma tai ruuna ettei suurempaa showta synny matkan aikana orin kiistellessä toisen kaltaisensa kanssa.
    Luonteen kirjoittanut Isla

    Suku

    isä Kalmanhenkäys
    punaruunikko, 159cm
    evm
    ii. Henkihieveri
    rn, 155cm
    iii. Kauhusana
    iie. Shangrila
    ie. Satumaan Elli
    prt, 153cm
    iei. Satumaan Diktaattori
    iee. Surusonaatti
    emä Elohiiri
    rautias, 157cm
    evm
    ei. Marttyyri
    rt, 155cm
    eii. Kassun Henkka
    eie. Nälänviejä
    ee. Ainoaksi Jään
    rt, 157cm
    eei. Pata-Ässä
    eee. Sinuun Mä Jään

    1. s. 25.07.2017 suomenhevosori Tiusan Kipinöitä e. Karma
    2. s. 13.10.2017 suomenhevosori Tiusan Pohjanpiru e. Pohjantähti '12
    3. s. 28.10.2017 suomenhevosori Mutalan Kuolonkalma e. Metsänhengetär
    4. s. 06.12.2017 suomenhevosori Mutalan Piruparka e. Kiikkulan Kesäheila

    Kassun isä Kalmanhenkäys kiinnitti huomioni kantakirjaustilaisuudessa, jossa se sai I-palkinnon ihan heittämällä. Olin aivan myyty ja juttelin omistajan kanssa orista. Omistaja kertoi, ettei Kalmanhenkäys ole mikään helpoin mahdollinen hevonen jonka takia se ei ole ollut jalostuskäytössä. Itse tilaisuudessa se käyttäytyi hyvin, mutta kotipuolessa se kuulema ilkeili ihan urakalla, mikä tuotti omistajapariskunnalle harmaita hiuksia. Kalmanhenkäyksellä kilpailtiin Helppo A:ssa koulua ja se hyppää myös kuulema 100cm esteet vielä ilmavarallakin. Hieno ratsuhevonen se on, vaikka luonne ei olekaan täyttä kultaa. Kovin moni ei ole orin kykyjä huomannut, joten siitosorina se ei loista, vaikka kantakirjapalkintokin on.

    Isänisä Henkihieveri oli pirtsakka ori, jolla oli annettavaa ratsastajalleen paljon. Se oli erinomainen yleishevonen, hyvä vähän kaikessa ja työmotivaatio kohdallaan. Ruunikko ori astui elämänsä aikana 10 tammaa ja seitsemän sen varsoista on kilpailukäytössä esteillä ja koulussa menestyksekkäästi. Hirveästä nimestään huolimatta Henkihieveri oli kiltti ja hyväluontoinen, mutta energiaa löytyi kuin pienestä kylästä.

    Isänemä Satumaan Elli oli hapannaamainen tamma, joka tuntui olevan kyllästynyt aivan kaikkeen. Elli oli rakastettu ja hyvänä pidetty, mutta silti tamma luimisteli enemmän kuin höristeli korviaan. Ellillä kilpailtiin kouluratsastuksessa vaihtelevalla menestyksellä, se oli huomattavasti parempi esteillä. Esteillä tamma kuulema innostui kovasti ja hyppäsi hyvin. Elli kantakirjattiin III-palkinnolla ja se varsoi kaksi varsaa. Emänä se oli erittäin suojelevainen, eikä päästänyt ensimmäiseen viikkoon ihmisiä varsansa lähelle.

    Kassun emä Elohiiri on tasaisen luonteen omaava tamma, jonka vuoksi se kävis hyvin pariksi Kalmanhenkäykselle. Elohiirellä mentiin Helppo B:n luokkia koulussa, mutta tamma hyppäsi 110cm estekisoja hyvällä tyylillä. Sillä on vahvat takajalat, sekä hyvä itsetunto jonka vuoksi se sopi hyvin estehevoseksi. Elohiiri kilpaili vanhuuden päivät kilpailemista aloittelevan junioriratsastajan kanssa, parivaljakko nappasi ruusukkeita useista kisoista aluetasolla. Sen nuoruudesta ei ole paljon tietoa, mutta sain kuulla sen eläneen ensimmäiset vuotensa ratsutilalla. Emänä tamma oli myös loistava, jonka vuoksi se tekikin elämänsä aikana viisi varsaa kilpailemisen välissä.

    Emänisä Marttyyri oli energinen ja erittäin ystävällinen ori. Se rakasti kaikkea ja kaikkia, eikä halunnut jäädä mistään paitsi. Marttyyri syntyi pienelle hevostilalle, josta se myytiin vieroitusikäisenä yksityiselle kilparatsuksi. Sillä mentiin Helppo A:n luokkia kouluratsastuksessa ja koitettiin esteitäkin, mutta estekilpailuissa sattuneen onnettomuuden jälkeen iski orille sekä ratsastajalle rimakauhu jonka jäljiltä esteura päättyi lyhyeen. 155cm korkea hamppuharjainen rautias oli iso sielu pienemmässä paketissa, eikä se jäänyt paitsi ihmisten suosiolta. Ystävällisyytensä vuoksi se sopi lapsillekin ensimmäiseksi hoidettavaksi, eikä orimaisia piirteitä juurikaan ollut. Marttyyri kantakirjattiin III-palkinnolla.

    Emänemä Ainoaksi jään oli rautias tamma, joka eli koko ikänsä kasvattajallaan Helillä. Se kehittyi hitaasti, mutta kymmenen vanhana se alkoi kantaa hedelmää ja toi sijoituksia kotiin aluetason estekilpailuista 110cm luokista. Siro rakenteinen suomenhevonen loisti estepuolella - sen hyppytyyli oli voimakas, eikä tapoihin kuulunut koskaan kieltämiset. Kantakirjaustilanteessa se jäi valitettavasti kahden pisteen päähän III-palkinnosta, koska käyttäytyminen vieraissa paikoissa ei antanut edustavaa kuvaa tammasta. Kotona se oli kuitenkin ystävällinen luonteeltaan ja ratsastaessa oikea työmyyrä, jonka kanssa tuli aina hyvillä mielin treenien jälkeen talliin. Ainoaksi Jään lopetti kilpauransa jo viidentoista vanhana, jonka jälkeen sillä teetettiin kolme varsaa. Varsoilleen se on periyttänyt siroa rakennetta ja hyvää työmoraalia.
    Sukuselvityksen kirjoittanut Isla

    Kilpailutulokset

    KRJ taso 5/4
    Kouluratsastus 1830.71 p. Kuuliaisuus ja luonne 823.60 p. Tahti ja irtonaisuus 1007.11 p.

    Cup-sijoitukset
    Ei vielä cup-sijoituksia.

    NJ-näyttelyt

    VSN-näyttelyt

    15.01.2018, Mutala :: RCH, 38,5p. (tuomari Milja H.)

    Päiväkirja ja valmennukset

    Historiaa – kirjoittanut Isla

    Kassu oli ihan oikeasti semmoinen puoliksi vahinko-ostos, jonka tein kun sanoin Jarnolle meneväni "katsomaan" hevoshuutokauppoja. Lähdin hevosautolla vain siksi, että voisin nukkua sen asunto-osiossa kaksi päivää kestävien huutokauppojen ajan eikä siinä ollut minkäänlaista (noniin..) taka-ajatusta hevosen ostamiseen. Huutokaupan ensimmäinen päivä meni vähän ohi minun nuokkuessa paikallani istuen satojen kilometrien matkan jälkeen, joten minulta meni ohi ne nuoremmat hevosenalut. Toisena päivänä olin jo nukkunut kunnon yöunet ja siksi paremmin hereillä kun kaupattiin jo aikuisiällä olevia hevosia. Puolessa välissä myyntipäivää talutettiin pyöröaitaukseen niskuroivaa ja pystyyn hyppivää oria, johon kiinnitin samantien huomioni lukiessa sen suvusta huutokaupan info-papereista. Olin jo jonkun aikaa halunnut hevosen itselleni orista Kalmanhenkäys, mutta ori ei ollut enää jalostukäytössä joten varsoja siitä ei enää saanut. Tämä niskuroiva 5-vuotias oli kuitenkin kyseisen hevosen jälkeläinen ja vaikka näin sen esittelijän tuskastuneen ilmeen en voinut olla kiinnittämässtä siihen huomiota. Enemmän takajaloillaan se kulki kuin etujaloillaan, mutta kun se päästettiin vapaaksi alkoi Kalmapiru näyttää sellaisia askeleita, että tuijotin sitä ruusunpunaiset lasit silmilläni. Kalmapirusta ei tullut paljon huutoja (ei johtunut pystyynhyppimisestä..), joten mulle tuli erittäin hyvä hetki ostaa se budjettiin sopivalla hinnalla. Kuka tekee budjetin vaikkei mene ostamaan hevosta? No minä tietenkin, tälläkin huutokauppareissulta tuli mukaani vahinko-ostos jonka hankintaa perustelen vielä nykypäivänäkin Jarnolle ne ruusunpunaiset lasit edelleen silmilläni.


    01.09.2017 – päiväkirjamerkintä – kirjoittanut Isla

    Mulla ei oo oikeastaan mitään hajua mitä siinä tilanteessa tapahtui. Muistan valkoisen valon välähdyksen mun silmäkulmassa ja sen jälkeen hetkeksi kaikki pimeni aivan kuin mua ei olisi sillä hetkellä ollut olemassakaan. Seuraavaksi kuului Jarnon huolestunut huudahdus ja samassa kuulin kavioiden tömisevän kentän pohjaa vasten, mutten vieläkään nähnyt mitään. "Onko kaikki ihan ok rakas?" kuulin mieheni äänen viereltäni ja jotenkin sain keploteltua silmäni auki, vaikka päätä jomottikin niin julmetun paljon. Sain mutistua jotakin joka ehkä vaikutti myöntymiseltä, mutten ollut aivan varma mitä sopersin. "It's impossible to catch him!" Mark huusi ilmeisesti kentän toisessa päädyssä. Keskityin itse hurjan kovaan pääkipuuni ja ihmiseltä näyttämiseen, sillä en yksinkertaisesti voinut myöntää sitä mitä juuri äsken tapahtui. Mun hevonen oli pudottanut mut selästään. Ei sitä voi edes pudottamiseksi sanoa, se nimittäin heitti mut kuin katapultti kohti kentän hiekkaa juuri ennen kuin olimme ylittämässä 60cm korkeaa pystyä. Vesipisarat alkoivat tippua kasvoilleni ja virkistyin niiden kylmyydestä vähäsen.

    "Alkaa sataa, sun täytyy mennä sisälle niin me otetaan Piru kiinni", Jarno sanoi mulle ja auttoi mut nousemaan ensin istuma-asentoon ja sitten jaloilleni. Saman tien tipahdin kyyryyn päänsärystä, en kyennyt kävelemään kunnolla. "Saanko ihan hetken istua.." mutisin Jarnolle ja kävin siinä tihkusateessa istumaan kentän koko ajan enemmän kastuvalle pohjalle. Jarno vastasi jotain mitä en saa päähäni, jonka jälkeen siristetyin silmin näin sen juoksevan toiselle puolelle kenttää Markin luo ottamaan Kassua kiinni. En halunnut uskoa orin tehneen niin. Meillä oli alkanut homma sujua pikkuhiljaa ja nyt se oli lennättänyt mut kentällä maahan.

    "Keskivakava aivotärähdys, kolme päivää ehdotonta lepoa ja yöllä herättelyä." Sanoi lääkäri Raision terveysasemalla mulle ja vieressä istuvalle Jarnolle, joka silitteli lohduttavasti mun selkää. Sain sadan kappaleen purkin Buranaa, jonka jälkeen lääkäri sanoi meidän voivan mennä kotiin. Mark soitti kotimatkalla ja kertoi Kassun olevan ihan kunnossa, tosin se oli väsähtänyt ihan huolella kahden tunnin karkureissustaan. Mä kiitin luojaa, ettei se hevonen ollut katkaissut jalkaansa ohjiin tai jotain muuta yhtä pahaa sen juostessa karkuun Markia ja Jarnoa. Nyt ori oli karsinassaan, jalkoja Mark oli viilentänyt pesupaikalla pitkään jonka jälkeen Kassu oli saanut kylmäsuojat jalkoihin ja fleeceviltin sen yltä päältä hikiseen selkämykseen. Siinä hevosessa oli vielä toivoa, siinä oli pakko olla.


    03.10.2017 – päiväkirjamerkintä – kirjoittanut nekota

    “Vanno ettet osta enää yhtään uutta hevosta!” ystäväni ja loputon apuni, Aura, tiuskaisi minulle.
    “Häh?”
    “Ei noi hevoset pärjää tuolla pihatossa talven yli! Karsinat on jo täynnä, et sä voi ottaa enää yhtään uutta hevosta!”
    “Aa. Joo joo, vannon vannon.”

    Kaksi päivää myöhemmin Kalmapiru saapui talliin. Se oli ilkeä, huonokäytöksinen, ei kovin taitava, mutta se oli kaikin tavoin houkutteleva. Uusi projekti – kuinka saada Kalmapiru käyttäytymään. En malttanut odottaa, että pääsisin sen kimppuun. Aura ei tietenkään ollut iloinen, mutta piti suunsa kiinni ja vei Kalmapirun karsinaansa. Orissa oli jotain viehättävää, siitäkin huolimatta, että se oli ihan hirveä. Mutta Aurakin huomasi sen, joten en voinut olla väärässä.

    Illalla Aura tuli luokseni ja näytti netistä ilmoituksen, jossa myytiin vanhaa, rempattavaa tallia. Sinne ne kaikki mahtuisivat – kaikki nämä ja sata muuta.