Mutala Oriit Tammat Kasvatus

Vuornan Rustiikki

KTK-III
  • Vuornan Rustiikki "Rusa", VH17-018-1663
  • suomenhevonen, ori

  • 150cm, rautias
  • syntynyt 09.09.2017 9-vuotias
  • koulupainoitteinen, taso: Vaativa B (re: 90cm)

  • kasvattanut Vuorna
  • omistaa nekota (VRL-09525)
  • Kuvat © Flickr, Cherie (CC BY-NC)
  • Tämä on virtuaalihevonen. Kaikki sivuilla oleva tieto on keksittyä.
  • This is a sim game horse. Everything on this site is fictional.

  • 20.11.2017 KTK-III (14 + 15 + 17 + 16 = 62p.)
  • Suku

    isä Mahonki
    rautias, 155cm
    KRJ-I, SLA-I, YLA2
    ii. Honka
    rn 154cm, evm
    iii. Honkonen
    iie. Karpalotilhi
    ie. Mahla
    vrt 156cm, evm
    iei. Hurmurin Varjo
    iee. Marjukka
    emä Jängän Helmi
    rautias, 145cm
    KRJ-I, SLA-II, ERJ-II
    ei. Kurkiniemen Kasanova
    rtkm 153cm, evm
    eii. Hengenvaara AS
    eie. Nurmelan Nomini
    ee. Jängän Helinä
    vprt 144cm, evm
    eei. Kuuran Hessu
    eee. Tammiston Hertta

    1. s. 05.10.2017 suomenhevosori Mutalan Patina KTK-kelp. e. Koistilan Helmiira
    2. s. 10.11.2017 suomenhevostamma Tuulenpesän Ruska e. Helmiahon Kaamoshilla
    3. s. 14.11.2017 suomenhevostamma Mutalan Rosokuu e. Tuulenpesän Kuunkuiskaus

    Kilpailutulokset

    KRJ taso 6/5
    Kouluratsastus 2544.11 p. Kuuliaisuus ja luonne 1190.89 p. Tahti ja irtonaisuus 1353.22 p.

    Cup-sijoitukset
    31.10.2017 KRJ Cup Helppo A – 16/321

    Näyttelyt
    06.10.2017 VSN-näyttelyt – RCH, 39p. (pt. dookie)

    Päiväkirja ja valmennukset

    Historiaa

    Kun ensimmäisen kerran ratsastin 3-vuotiaalla Rustiikilla, ensimmäinen ajatukseni oli hell no, tämä ori ei lähde mukaani. Lukuisien puoliveristen jälkeen Rustiikki eli Rusa tuntui allani liian tukevalta, liian matalalta ja liian suomalaiselta. En kuitenkaan antanut periksi, vaan päätin antaa orille mahdollisuuden juuri siinä ja sillä hetkellä. Olin jo ihastunut sen ulkonäköön, mikä oli syy miksi olin kiinnostunut siitä alun perin. Jääräpäinen ori oli hyvin perinteisen suomenhevosen näköinen vaaleine, pitkine jouhineen. Yritin pitää tämän mielessäni, kun tunnustelin orin jäykän oloisia askelia ja kannustin sitä eteenpäin. Kun orin askel pehmentyi ja piteni, tunnelin päässä alkoi näkymään valoa. Ehkä tämä ei olekaan niin toivoton tapaus, kävi mielessäni sekunnin murto-osa ennen Rustiikin äkillistä sivuliikettä. Menetin tasapainoni hetkeksi, kun ori otti sivuaskeleen oikealle ja lähti hurjaan laukkaan kohti kentän kaukaisinta kulmaa. Rauhoittelin sitä äänellä ja vedin ohjista, ja ori lopulta pysähtyi lähellä sitä kulmaa, jota kohti se oli lähtenyt laukkaamaan mielivaltaisesti. Mitä se säikähti, kukaan ei tiennyt. Ihmeissäni jatkoin orilla ratsastamista, eikä samaa enää tapahtunut ja orin askelet alkoivat tuntua mukavammilta ja itsevarmemmilta. Itse olin kyllä kaikkea muuta kuin epävarma. Tämä ori tarvitsee taitavan ratsastajan, se oli varmaa. Kun mietin kauppojen perumista, mielessäni toistui vain entä jos jätän sen ostamatta, joku muu ostaa sen ja ori menestyy loistavasti? Katuisin sitä varmasti ja ennen kuin huomasinkaan, seisoin pöydän ääreen kumartuneena kynä kädessä ja kysyin mihin allekirjoitan.


    16.09.2017 – päiväkirjamerkintä – kirjoittanut nekota

    Rustiikki vie monen sydämen ulkonäöllään, mutta minun sydämeni se vei eräänä sunnuntai-iltana syyskuussa. Muut hevoset olivat jo tallissa, kun päätin satuloida Rusan ja viedä sen maastolenkille. Ori ei ollut ollut tallissa vielä kauaa, ja siitostallin hälinä ja hulina olivat tehneet siitä hieman hermostuneen. Arvelin, että rentouttava maastolenkki veisi sen mielen muualle ja se ehkä viihtyisi tallissa paremmin. Kun ori oli satuloitu, talutin sen tallin pihaan ja nousin sen selkään. Jykevä kylmäverinen seisoi tottelevaisesti paikoillaan ja lähti liikkeelle vasta, kun tunsi pohkeideni puristuksen kyljissään. Päätin lähteä uudelle maastoreitille ja annoin Rustiikin kulkea pitkään pitkin ohjin ja rauhalliseen tahtiin. Ylämäkeen tultaessa kokosin ohjat ja kannustin Rustiikkia kiipeämään. Ori kuitenkin pysähtyi kuin seinään mäen juuressa. Kurtistin kulmiani ja puristin pohkeillani kovemmin. Ei mitään liikettä. Vasta kun napautin oria raipalla, se lähti hyvin epävarman oloisena kiipeämään. Ei mennyt aikaakaan, kun sain selville syyn, miksei se kiivennyt. Yhtäkkiä maa Rusan kavion alla petti ja alkoi valua mäkeä alaspäin, Rusa mukana. Orilla oli jalat kuitenkin tukevasti ja se tuntui olevan valmistautunut siihen, joten valuimme turvallisesti alas. Olin ällistynyt ja täysin varma, että Rustiikki näki maasta, ettei se kestäisi, mitä minä en todellakaan nähnyt. Kiitin oria kovasti ja jatkoimme matkaa eri suuntaan miettiessäni, kuinka pahasti olisi voinut käydä, jos ori olisi lähtenyt liukumaan alas ilman, että se olisi aavistanut mitään. Kiitin oria toisen kerran ja luotin oriin enemmän kuin koskaan.


    24.10.2017 – päiväkirjamerkintä – kirjoittanut nekota

    Pienimuotoinen paniikki tuli päälle, kun muistin, että Rusa piti ilmoittaa tämän kuun kantakirjaustilaisuuteen ja menin muina miehinä katsomaan osallistujamäärää osallistujamäärää: 59/60. Hetken epäröinnin, epätoivon ja raivon sekaisen hetken jälkeen ajatukseni selkenivät ja päätin kuitenkin yrittää: No, kyllä tässä vielä kerkee! Salamannopealla vauhdilla väsäsin sähköpostin, jolla ilmoitin orin tilaisuuteen ja pidin peukkuja. Jännäkakkahan siinä melkein tuli, kun mitään ei kuulunut eikä sivuja päivitetty. Lopulta sitten huomasin, että kappas, Rusa oli ilmestynyt sivun jatkeeksi – pääsimme kuin pääsimmekin mukaan tilaisuuteen! Nyt sitten pidetään peukkuja että jonkinlainen palkinto sieltä tulisi – Rustiikki tuskin saa mitään ykköspalkintoa jos realistisesti ajatellaan, joten olemme tyytyväisiä kakkoseen tai kolmoseenkin.