Atorina

Atorinan ollessa vasta alkutekijöissään, oli mielessäni pari selvää päämäärää. Suosikkiorini, ensimmäinen menestyksekäs ja nyt jo edesmennyt Hot Shot tulisi saamaan varsan – varsan, joka jäisi minun luokseni asumaan loppuelämäkseen ja joka tulisi menestymään kouluratsastuksessa isänsä lailla. En tiennyt vielä tammaa, joka tulisi tämän varsan kantamaan tai milloin tämä tapahtuisi, mutta se tulisi tapahtumaan. Kun sitten olin shoppailemassa uusia siitostammoja Atorinaan, törmäsin Spite and Malice -nimiseen tammaan, jonka tiesin olevan täydellinen match Hot Shotin kanssa. Tamma muutti Atorinaan hyvin pian sen perustamisen jälkeen ja se siunattiin lempinimellä Pai. Kas kummaa, näiden kahden astutus sujui vaivattomammin kuin yksikään muu astutus, jota olin siihen mennessä ollut todistamassa. Ajantaju hämärtyi Atorinan alkuhetkinä, uusia hevosia tuli monia ja odotusaika oli kohta mennyt jo ohitse. Viimeiset viikot kuitenkin kulkivat hitaasti, madellen, tammavarsalla kun ei ollut minkäänlaista kiirettä maailmaan. Viikko tai pari lasketun ajan jälkeen putkahti maailmaan – taas helpoin synnytys mitä olin ikinä todistanut, vaikka kyseessä olikin Pain ensimmäinen varsa – maailman suloisin punaruunikko tamma, jonka valkoinen naama oli vielä niin paksun verikerroksen alla ettei siinä edes huomannut olevan valkoista. Hatarin jaloin tammavarsa nousi ylös ja löysi emänsä isän salamannopeasti. Kaikki oli sujunut niin helposti tämän varsan kanssa sen syntymään asti, että aavistelin jo pahaa – kohta ilmenisi jokin sairaus tai jotain vielä tapahtuisi. Siinä hetkessä en kuitenkaan voinut olla muuta kuin onnellinen katsellessani tuoretta emää ja vastasyntynyttä pikkuista sen rinnalla.

Nekota pääsikin tänään lennosta loikkaamaan puoliveritammansa Spite and Malicen selkään, kun päätimme pitää jo etukäteen sovitun kouluvalmennuksen vain puoli tuntia sitten pidetyn estevalmennuksen jälkeen. Annoin naiselle ohjeeksi verrytellä Paita kevyessä ravissa eteen-alas, jotta tamman selkä vertyisi pitkäksi ja rennoksi. Nekota kertoi tammaa verrytellessä, että normaalisti niin hyvin joustavalla Pailla on viime aikoina ollut nimenomaan taipumisen suhteen ongelmia, johon hieroja oli neuvonut paljon käynnissä ja ravissa jumppaamista sileällä - siitä lähtikin päivän valmennuksen idea kytemään.

Laitoin maneesissa kaarevalle linjalle viisi maapuomia 5 metrin välein, joiden tarkoituksena oli saada hevonen heti alkuun kuulolle ja pyöristämään itsensä tasaisesti joka puolelta.

"Tehtävä vahvistaa samalla Pain takapäätä, sillä se joutuu jumppaamaan koko tehtävän ajan." Tokaisin nekotalle, joka otti ohjat napakammin tuntumalle ja pyynnöstäni ohjasi Pain kohti maapuomeja. Aluksi vaativan tason kouluratsu ihmetteli kovasti maassa olevia puomeja ja ruunikko kertoikin mielipiteensä pärskähtelemällä kummastuneena. Nekota antoi reippaat pohjeavut juuri ennen puomeja johon Pai reagoi suuntaamalla rohkeasti yli puomien.

"Hienoa! Ota ulko-ohja paremmin tuntumalle, jotta asetus ei mene liikaa banaanin muotoiseksi." Neuvoin nekotaa ja katsoin kun hän ohjasi ruunikon toista kertaa puomeja kohti kevyessä ravissa. Pai toimi todella hienosti juuri halutulla pöyreydellä ja alkujärkytyksen jälkeen se tajusi puomien idean, nostellen jalkojaan jopa hieman "överisti" puomien kohdalla. Ratsukon työskentely näytti harmoniselta ja hallitulta, menoa katsellessa mietinkin, että tuollaisella motivaatiolla toimivan kouluhevosen kelpuuttaisin itsekin.

Valmennuksen loppuun siirsin puomit maneesin lyhkäiseen päätyyn, jotta niiden ylitys sujuisi pääty-ympyrällä - lisäsin myös laukkatehtävään kyudennen ja seitsemännen puomin. Välit mittasin tällä kertaa laukka-askeliin sopivaksi, sillä seuraavaksi nekotan tulisi työstää Pain kanssa laukkaa ja sen rentoutta, sekä joustavuutta. Ruunikko puoliverinen laukkasi hyvässä temmossa, mutta yhtäkkiä sen takajalat lopettivatkin askellajin aktiivisen työskentelyn kun ravi vaihtui laukkaan. Ojensin nekotalle kouluraipan, jolla hän voisi kevyesti napauttaa pohkeen taakse saadakseen Pain takaosastaan kuulolle. Pääty-ympyrällä olevat maapuomit ylittyivät jouhevasti ratsukolta kumpaankin suuntaan ja parin toiston jälkeen en voinut kuin ihailla heidän harmonista yhteistyötään.

"Tulisin mielelläni valmentamaan Paita uudelleenkin, sulla on hieno tamma. Ehkäpä pääsisin jopa sen selkään?" Sanoin nekotalle silmää vinkaten.

"Katsotaan!" Hän tokaisi ja siirsi tammansa käyntiin, kun työskentely loppui ja aloimme sopia seuraavasta valmennuskerrasta.